Koti
 

Hallintokoordinaattori

Julkaisija: 
Kirkon Ulkomaanapu
Kirkon Ulkomaanavun kansainvälisen työn toiminto vastaa säätiön kansainvälisen kehitys- ja avustustoiminnan suunnittelusta ja toteutuksesta. Olemme perustamassa Kongon demokraattiseen tasavaltaan, Gomaan kenttätoimistoa, johon haemme määräaikaista hallintokoordinaattoria käynnistämään kenttätoimiston toimintaa. Hallintokoordinaattori raportoi kansainvälisen työn hallintopäällikölle.

Hallintokoordinaattorin tehtävänä on
  • suunnitella kenttätoimiston olennaiset yleis- ja taloushallinnon prosessit yhteistyössä Helsingin toimiston kanssa
  • käynnistää prosessien mukainen toiminta Kongossa ja johtaa toimiston talous-, henkilöstö- ja yleishallintoa
  • rekrytoida ja kouluttaa paikalta palkattavat henkilöt. Tavoitteena on, että paikallinen henkilöstö on kykenevä hoitamaan tehtävää määräaikaisuuden päätyttyä.
  • yhteydenpito viranomaisiin paikalla toimivana kansalaisjärjestönä ja työnantajana

Hallintokoordinaattorin tehtävä on määräaikainen projektityö, non-family posting ja sen arvioidaan kestävän noin 6 -12 kk. Tehtävän palkka määräytyy 1.10.2008 käyttöönotettavan palkkausjärjestelmän mukaisesti. Palkkaan vaikuttavat aikaisempi soveltuva työkokemus ja tehtävästä suoriutuminen.

Vaatimukset: 
  • hyvää ranskan ja suomen/englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa
  • soveltuvaa korkeakoulutasoista koulutusta
  • kansainväliseen toimintaan liittyvien hallinnollisten kysymysten hallintaa
  • aikaisempaa talous- tai henkilöstöhallintokokemusta kehitysmaasta
  • kokonaisuuksien hallintaa, suunnitelmallisuutta ja tavoitteellisuutta
  • oma-aloitteisuutta, ratkaisukeskeisyyttä ja innovatiivisuutta
  • joustavuutta ja kykyä toimia haastavassa toimintaympäristössä, sotariskialueella
  • hyviä vuorovaikutustaitoja ja kokemusta vieraiden kulttuurien parissa toimimisesta
Kielitaito: 
Suomi
Kielitaito: 
Englanti
Kielitaito: 
Ranska
Työsuhde: 
koko-aikainen
Paikkakunta: 
Goma, Kongon demokraattiseen tasavalta
Viimeinen hakupäivä: 
13.10.2008
Paikan hakeminen: 
Hakemus ansioluetteloineen pyydetään lähettämään 13.10.2008 viimeistään klo 16 osoitteeseen rekry [at] kirkonulkomaanapu [dot] fi tai Kirkon Ulkomaanapu, Anne Korhonen, PL 185, 00161 Helsinki. Merkitse kuoreen tai sähköpostin otsikkoon ”hallintokoordinaattori Kongo”.
Lisätietoja työsuhteesta: 
Lisätietoja tehtävästä antaa kansainvälisen työn hallintopäällikkö Harri Hakola, puh. 050 382 3408 tai harri.hakola [at] kirkonulkomaanapu [dot] fi.