Koti
 

Muita työpaikkasivustoja

maailma.netin jäsenten työpaikkasivut

Kepa
Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen KEPAn sivuilla rekrytoidaan työntekijöitä kotimaan toimistoon sekä ulkomaille kehitysyhteistyötehtäviin. Hyvä linkkilista.

Punainen Risti
Tietoa hakeutumisesta SPR:n avustustyöntekijöksi maailmalle. Järjestö kouluttaa kansainväliseen henkilöreserviin liittyjät.

Unicef
Suomen Unicefin avoimet työpaikat.

Pelastakaa Lapset
Pelastakaa Lapset - avoimet työpaikat.

Plan Suomi
Plan Suomi Säätiön avoimet työpaikat, myös kansainvälisiä työpaikkoja.

Reilun kaupan edistämisyhdistys
Reilun kaupan edistämisyhdistyksen työpaikat, myös teilun kaupan kansanvälisen yhteistyöjärjestön ja reilun kaupan valvonnasta vastaavan yhdistyksen työpaikkoja.

Kirkon Ulkomaanapu
Työpaikat ja harjoittelu Kirkon Ulkomaanavussa sekä kansainvälisissä tehtävissä. KUA tukee seurakuntien työntekijöiksi opiskelevien ammatillista harjoittelua kehitysmaissa ja lähialueilla sekä ottaa vuosittain harjoittelijoita Helsingin-toimistoonsa.

Suomen Lähetysseura
Lähetystyöhön haluavalta edellytetään kuulumista seurakuntaan sekä Suomen Lähetysseuran kurssin käymistä.


Pohjoismaisten yhteistyöportaalien työpaikkasivut

global.no (Norja)

globalportalen.org (Ruotsi)