Elokuvafestivaali murtaa perinteistä Afrikka-kuvaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Elokuvafestivaali murtaa perinteistä Afrikka-kuvaa

Seitsemättä kertaa järjestettävän Helsinki African Film Festivalin teemana on tänä vuonna Afrikan liikehdintä.

Helsingissä toukokuussa järjestettävällä Helsinki African Film Festivalilla (HAFF) paneudutaan tänä vuonna Afrikan pieniin ja suuriin vallankumouksiin, henkilökohtaista tasoa unohtamatta. Teemana on Africa on the Move eli Afrikka liikkeessä.

Kehitysyhteistyöjärjestö Shalin Suomen ja sen yhteistyökumppanien järjestämä festivaali järjestetään nyt seitsemättä kertaa hallituksen siihen kohdistamista rahoitusleikkauksista huolimatta.

"Festivaali on kasvanut, eli yhteistyökumppaneiden määrä on kasvanut joka vuosi. Ulkoministeriön rahoitus on katkaistu, joten on keksitty muita keinoja jatkaa festivaalien toimintaa. Uusia yhteistyökumppaneita on todella paljon", kertoo tuotantokoordinaattori Anna-Kaisa Dele.

Afrikassa tuotetaan nykyisin valtavan paljon elokuvia. Nigerian Nollywood lienee maailman toiseksi tuottoisin elokuvakeskus Intian Bollywoodin jälkeen. Festivaaleille on kuitenkin haettu viihteellistä Nollywoodia taiteellisempaa ja vaihtoehtoisempaa ilmaisua.

Elokuvien tarjonnasta ei ole ollut pulaa.

"HAFFin verkkosivuilta voi lähettää elokuvia festivaaleille. Festivaaleille lähetettiin yli tuhat elokuvaa. Esitettävät teemaan sopivat elokuvat on valittu tästä joukosta", kertoo Dele.

Festivaali pyrkii myös rikkomaan perinteistä median kuvaa Afrikasta.

"Media näyttää Afrikasta aika yksipuolista kuvaa: konflikteja ja nälänhätää. Tietysti monissa elokuvissa on myös teemana konfliktit, mutta niissä näytetään myös muuta elämää", Dele sanoo.

Yhteistuotantoja suomalaisten kanssa

Eräs tämän vuoden pääelokuvista on burkinafasolaisen Sékou Traorén ohjaama The Eye of Cyclone, joka kertoo kapinallissotilasta puolustavasta asianajajasta.

Raoul Peckin ohjaama Lumumba puolestaan kertoo historiallisen tarinan Kongon demokraattisen tasavallan kolonialismia vastaan taistelleesta presidentistä. Lumumba onnistui suututtamaan länsivallat, ja hänet murhattiin epäselvissä olosuhteissa.

Tämän vuoden festivaaleilla on myös jonkin verran Afrikan ulkopuolelle sijoittuvia teemaan sopivia elokuvia, esimerkiksi Syyrian kriisiä käsittelevä The Road to Aleppo. Red Leaves taas on elokuva etiopialaisesta Israeliin muuttaneesta miehestä, joka pyrkii muista maahanmuuttajista poiketen säilyttämään omaa kulttuuriaan.

Osa festivaalien lyhytelokuvista on tuotettu osittain Suomesta käsin. Kongolaisesta lapsikaupan uhrista kertova Miles to Go Before I Sleep on suomalais-kongolaista yhteistuotantoa. Blending In on tarina Etiopiassa kasvaneesta nuoresta miehestä, joka päätyy lopulta Suomeen.

Festivaalit järjestetään 10.–15.5. 2016 Kino Sherylissä. Lyhytelokuvia esitetään myös Sosiaalifoorumin yhteydessä 16.4.2016 ja Arabian Katufestivaaleilla 14.5.2016.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia