Aliravitsemus onkin aiempaa isompi uhka lapsille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Aliravitsemus onkin aiempaa isompi uhka lapsille

Aiemmat arviot aliravitsemuksen vaikutuksista lapsiin ovat jääneet reilusti alakanttiin, selviää uudesta tutkimuksesta.

Aliravitsemuksella onkin huomattavasti aiempia arvioita suurempi vaikutus kehitysmaiden lapsikuolemiin, paljastuu kesäkuun puolivälissä julkaistusta tutkimuksesta (pdf).

Uusien arvioiden mukaan kansainvälisesti jopa 3,1 miljoonaa lasta kuolee aliravitsemukseen vuosittain. Aiemmat arviot aliravitsemuksen vaikutuksista ovat jääneet noin kahteen miljoonaan lapsikuolemaan.

John Hopkins -yliopiston tekemän arvion mukaan lähes joka toinen nälkään ja aliravitsemuksesta johtuviin tauteihin kuolleista on alle viisivuotiaita. Samalla maailmassa elää 165 miljoonaa lasta, jotka ovat aliravitsemuksesta johtuen joko fyysisesti tai henkisesti kitukasvuisia.

"Kehitysmaat eivät voi nousta köyhyydestä, jos näin suuri osa väestöstä kärsii aliravitsemuksesta, eikä kykene elämään tervettä ja tuotteliasta elämää", kommentoi tutkimukseen osallistunut professori Robert Black.

Tutkijoiden mukaan aliravitsemus johtuu terveellisen ravinnon epätasaisesta jakautumisesta ja ruokaturvan heikkoudesta. Ruoan hinta on hyvin altis maailmanmarkkinoiden heilahteluille ja siksi hinnannousut ovatkin suuri syy kehitysmaiden aliravitsemustilanteeseen. 

Lisää resursseja ja konkreettisia toimia

Uudet tilastot ovatkin tulleet pettymyksenä maailman köyhyyden ja nälänhädän vastaisille toimijoille. Vaikka nykyennustein vuosituhattavoitteeksi asetettu köyhyyden puolittaminen vuoteen 2015 mennessä on toteutumassa, talouskasvu ei automaattisesti vähennä aliravitsemusta. Esimerkiksi Intiassa lasten aliravitsemustilanne on hälyttävä, vaikka yhtä aikaa maan talous on kasvanut merkittävästi. Kyse onkin siis resurssien tasapuolisesta jakamisesta.

Rikkaiden maiden virallisesta kehitysavusta vain 0,4 prosenttia eli noin 300 miljoonaa euroa kohdistetaan vuosittain ravitsemuksen parantamiseen. Tutkimuksesta kuitenkin ilmenee, että resursseja tarvittaisiin jopa noin 7 miljardia euroa vuodessa.

Tutkimusraportissa kehotaankin, että aliravitsemuksen voittaminen tulisi nostaa YK:n ykkösprioriteetiksi vuoden 2015 jälkeen. 

Tutkijoiden mukaan tarvitaan myös konkreettisempia toimia. Viljelyn tuottavuutta tulee parantaa, kehittämällä esimerkiksi pienmaanviljelijöiden viljelytekniikoita ja tuottavuutta. Samalla vähennetään riippuvuutta ruoan hinnan vaihteluista. Myös YK:n kesäkuussa julkaisemasta raportista selviää, että nimenomaan satsaus maailman pienviljelöihin nostaisi jopa miljardi ihmistä köyhyydestä ja vähentäisi nälkää.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia