Amnesty: Israelin armeija tappaa harkitusti Länsirannalla | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Amnesty: Israelin armeija tappaa harkitusti Länsirannalla

Amnestyn mukaan viime vuonna Länsirannalla surmattiin enemmän palestiinalaisia kuin kahtena edellisenä vuotena yhteensä.

Israelin joukot syyllistyvät toistuvasti ja rankaisematta ylimitoitettuun voimankäyttöön tukahduttaessaan mielenilmauksia miehitetyllä Länsirannalla, raportoi Amnesty International.

Järjestön julkaisema raportti kokoaa tiedot viimeisen vuoden sisällä surmatuista 22 palestiinalaisesta. Tapauksissa suurin osa uhreista oli alle 25-vuotiaita ja joukossa oli myös neljä lasta. Surmista 14 oli tapahtunut mielenosoitusten yhteydessä.

Kuolonuhrien lisäksi tuhannet palestiinalaiset haavoittuivat Israelin armeijan ja poliisin toiminnan seurauksena, järjestö sanoo. Surmattujen ja haavoitettujen joukossa on ollut rauhanomaisia mielenosoittajia, sivullisia, ihmisoikeusaktivisteja ja toimittajia.

Järjestön mukaan missään dokumentoidussa tapauksessa surmatut eivät olleet aiheuttaneet välitöntä uhkaa israelilaisjoukoille ja joissain tapauksissa näyttö viittaa siihen, että sotilaat ovat surmanneet palestiinalaisia harkitusti, mikä voidaan laskea sotarikokseksi.

"Israelin joukot käyttävät Länsirannalla jatkuvasti ja hyvin laajasti mielivaltaista ja liiallista voimaa rauhanomaisia mielenosoittajia kohtaan. Siitä ei rankaista sotilaita. Tämä kaikki viittaa siihen, että kyse on Israelin tietoisesti harjoittamasta politiikasta", Amnestyn Suomen osaston maakohtaisen työn asiantuntija Anu Tuukkanen toteaa.

Viime vuosi Länsirannalla oli erityisen verinen, sillä surmia tapahtui enemmän kuin kahtena edellisenä vuotena yhteensä, Amnesty sanoo. Järjestö on vedonnut Israelin viranomaisiin, jotta nämä pidättäytyisivät kovien luotien käyttämisestä tilanteissa, joissa kenenkään henki ei ole vaarassa, sekä kunnioittaisivat palestiinalaisten oikeuksia kokoontua osoittamaan mieltään.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia