Amnesty: Kenian slummeista häädetyt lainsuojattomia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Amnesty: Kenian slummeista häädetyt lainsuojattomia

Järjestö vaatii Kenian hallitusta estämään slummien asukkaiden pakkohäädöt.

Tänä vuonna tapahtuneissa Nairobin slummihäädöissä on selviä merkkejä ihmisoikeusrikkomuksista kuten väkivallasta ja perusoikeuksista piittaamattomuudesta, sanoo Amnesty International uudessa raportissaan.

Kenian hallituksen tulisikin lopettaa ihmisten ajaminen kodeistaan, kunnes slummien tuhansien asukkaiden ihmisoikeudet on turvattu. Hallituksen tulisi myös laatia laki, joka kieltää pakkohäädöt, järjestö sanoo.

Nairobi on yksi Afrikan nopeimmin kasvavia suurkaupunkeja, jonka kolmesta miljoonasta asukkaasta arviolta lähes puolet asuu slummien kaltaisilla epävirallisilla alueilla.

Amnestyn mukaan pakkohäätäjen tuloksena tuhannet ihmiset on ajettu kodittomuuteen ja peruspalvelujen kuten veden, viemäröinnin, koulutuksen ja terveydenhuollon ulkopuolelle.

Häätöjen toteuttamiseksi on lisäksi käytetty kohtuuttomia voimatoimia. Muun muassa keväällä 2013 City Carton -slummissa tapahtuneiden häätöjen yhteydessä poliisi käytti kyynelkaasua ja ampui oikeilla luodeilla turvatakseen väkijoukkoa, joka tuhosi 400 perheen kodit.

Parhaillaan jopa 3 000 Deep Sea -slummin perhettä on vaarassa menettää kotinsa Kenian valtioyhtiön suunnitteleman rakennusprojektin alle. Slummien asukkaille ei ole annettu tietoa rakennussuunnitelmista tai mahdollisista asutusvaihtoehdoista, järjestö sanoo.

"Kenian hallituksella on velvoite taata oikeusturvan toteutuminen, johon kuuluu aito neuvottelu niiden yhteisöjen kanssa, joita häädöt koskettavat. Tämä tekemättä jättäminen Deep Seassä voi johtaa pakkohäätöihin, jotka ovat ihmisoikeusrikkomuksia", Amnestyn asiantuntija Iain Byrne varoittaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia