Amnesty kritisoi Yhdysvaltain vankilaoloja | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Amnesty kritisoi Yhdysvaltain vankilaoloja

Korkeimman turvallisuustason vankilassa Coloradossa vankeja pidetään eristyksissä jopa vuosia.

Yhdysvallat loukkaa kansainvälistä oikeutta eristysrangaistuksillaan korkeimman turvallisuustason vankiloissa, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International.

Järjestö kuvailee tuoreessa raportissaan (pdf) Coloradossa sijaitsevaa ADX Florence -vankilaa, jossa vangit ovat vähintään vuoden eristyksissä ennen kuin he voivat saada vapauksia. Usein eristysaika on vielä paljon pidempi.

Suurin osa vangeista kärsii tuomiotaan vakavista rikoksista, kuten murhista ja pahoinpitelyistä. Paikkoja on 490 miesvangille. Raportin mukaan heitä saatetaan pitää eristyksissä päivittäin 22–24 tuntia. Seurauksena on muun muassa levottomuutta, masennusta, unettomuutta, vainoharhaisuutta ja jopa psykoosia.

Jotkut vangit ovat vahingoittaneet itseään tai tehneet itsemurhan. Esimerkiksi syyskuussa 2013 pitkään mielenterveysongelmista kärsinyt vanki hirttäytyi selliinsä. Hän oli ollut eristyksissä yli kymmenen vuotta, Amnesty kertoo.

Järjestön tiedot perustuvat muun muassa vankien asianajajien kertomuksiin sekä oikeudenkäyntiasiakirjoihin, sillä se ei ole päässyt vankilaan vuoden 2001 jälkeen.

Amnestyn mukaan korkean turvallisuusluokituksen osastoissa ja yksiköissä pidetään Yhdysvalloissa yhteensä ainakin 25 000:ta vankia, joskin luku on jo kymmenen vuotta vanha. ADX Florencen tyyppistä vankilaa suunnitellaan myös Illinois'n osavaltioon.

Järjestö muistuttaa, että vuonna 2011 YK:n kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun erityisraportoija vaati kaikkia maita kieltämään vankien eristämisen muuten kuin poikkeusolosuhteissa ja silloinkin sallimaan eristyksen vain mahdollisimman lyhyiksi ajoiksi.

Yhdysvaltalaisen NBC-kanavan mukaan hallitus lupasi viime vuonna tehdä ensimmäisen arvioinnin eristysrangaistuksesta. Arvion on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia