Asiantuntija: On aika vakauttaa Syyrian tilanne | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Asiantuntija: On aika vakauttaa Syyrian tilanne

Kansainvälisen yhteisön ei pidä enää odottaa Syyrian kanssa, mutta sotilaallista väliintuloa pitäisi välttää, sanoo Kirkon Ulkomaanavun Lähi-idän edustaja Johanna Norrdahl.

Kirkon Ulkomaanavun Lähi-idän edustajan mukaan Syyriassa kaivataan kansainvälisen yhteisön, YK:n ja suurvaltojen väliintuloa, mutta jossain muussa kuin aseellisen hyökkäyksen muodossa.

"Tähän mennessä noudatettu odotetaan ja katsotaan -lähestymistapa ei enää toimi viime viikolla Damaskoksessa tapahtuneen iskun jälkeen", Johanna Norrdahl kertoo maailma.netille.

Lääkärit ilman rajoja -järjestön mukaan viime keskiviikkona tapahtuneessa iskussa käytettiin todennäköisesti kemiallisia aseita, jotka aiheuttivat 355 ihmisen kuoleman. Sekä Syyrian hallitus että oppositio ovat syyttäneet toisiaan iskusta.

Norrdahlin mukaan on myös riittävästi esimerkkejä, kuten Ruanda tai Irak, siitä, mitä tapahtuu, ellei toimita ajoissa.

"Uskoisin kaikkien ymmärtävän, että Syyriassa tilanne on muuttunut ja kansainvälinen yhteisö on reagoimassa", Norrdahl toteaa ja toivoo mahdollisimman pikaisesti selkeää viestiä sekä Syyrian hallitukselle että oppositiolle.

Ratkaisu tärkeää myös pakolaisten takia

Syyrian tilanteen vakauttaminen olisi tarpeen myös laajan pakolaiskriisin ratkaisemiseksi. Syyriasta naapurimaihin paenneiden kokonaismäärä on jo lähes kaksi miljoonaa, ja viime viikolla pakolaislasten määrä ylitti YK:n pakolaisjärjestön mukaan miljoonan rajan.

Pakolaisleirit, joista esimerkiksi Za'atari Jordaniassa on vuodessa kasvanut maan neljänneksi tai viidenneksi suurimmaksi kaupungiksi, eivät ole kestävä ratkaisu,  Norrdahl muistuttaa.

Hänen mukaansa toivottavaa onkin, että pakolaiset pääsisivät palaamaan takaisin Syyriaan.

"Ihmisiä on suojeltava siellä, missä he asuvat", Norrdahl korostaa.

Kirkon Ulkomaanavun työ pakolaisleireillä tähtääkin pakolaisten paluun jälkeiseen aikaan. Norrdahlin mukaan pakolaisia huolestuttaa yleisesti, millainen Syyrian vähemmistökansallisuuksien asema tulee olemaan tulevaisuudessa olemaan.

Hänen mukaansa sisällissotaa edeltäneenä aikana presidentti Assadin hallinto tunnusti virallisesti uskonnollisten ja kulttuuristen vähemmistöjen aseman. Vähemmistöjen edustajat kuitenkin pelkäävät, että sodan seurauksena islamistit pääsevät valtaan, arvioi Norrdahl.

Pakolaisten nopean paluun sijaan Norrdahlin mukaan on todennäköisempää pakolaismäärän kasvu.

"Syyrian viimeaikaisen kehityksen valossa uusi pakolaisaalto on hyvin todennäköinen", hän toteaa.

Pakolaisleirien nuoret Kirkon Ulkomaanavun pääkohde

Erityisesti 15-24-vuotiaat nuoret ovat tärkeä kohderyhmä syyrialaispakolaisten leirillä toimivalle Kirkon Ulkomaanavulle. Näin siksi, että nuorten tarpeet usein unohdetaan, sanoo Kirkon Ulkomaanavun Lähi-idän alue-edustaja Johanna Norrdahl.

Norrdahlin mukaan nuorten tietotason säilyttäminen pakolaisuuden aikana on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, "koska jonakin päivänä, kun Syyria on vakaa, nuoret ovat se ryhmä, joka jälleenrakentaa Syyriaa ja josta tulee tulevia johtajia".

Ulkomaanavun työ sisältää sekä muodollista että epämuodollista koulutusta. Esimerkiksi lukutaito-opetuksen tai pakolaisten itsensä toivoman englannin kielen opetuksen ohella nuorille annetaan sirkusopetusta yhteistyössä suomalaisen sosiaaliseen sirkukseen erikoistuneen Sirkus Magentan kanssa.

Koulutusohjelmaan sisältyy myös ammatillisten taitojen opetusta. "Tyttöjä opetetaan ompelemaan ja poikia koulutetaan partureiksi", kertoo Norrdahl. Leireille on perustettu parturiliikkeitä, joissa nuoret hankkivat tuloja perheilleen.

Nuorille annetaan myös sellaista opetusta, jota he voivat hyödyntää palattuaan Syyriaan, sanoo Norrdahl kertoessaan käynnistämisvaiheessa olevasta sähköasennuskurssista.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia