Avun tarve kasvaa Haitissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Avun tarve kasvaa Haitissa

Huolestuttavaa vauhtia edelleen leviävä koleraepidemia lisää kansainvälisen avun tarvetta Haitissa. Taudin leviämisen ehkäisemisessä hygienia on avainkysymys. Suomesta Haitiin on toimitettu 200 000

Huolestuttavaa vauhtia edelleen leviävä koleraepidemia lisää kansainvälisen avun tarvetta Haitissa. Taudin leviämisen ehkäisemisessä hygienia on avainkysymys. Suomesta Haitiin on toimitettu 200 000 saippuaa ja ensi viikolla lähetetään lisää hoitotarvikkeita.

Punainen Risti on antanut Haitissa hygieniaopetusta yhdessä paikallisten vapaaehtoisten kanssa, jotka ovat tavoittaneet kymmeniä tuhansia telttakylissä asuvia ihmisiä ja toimittaneet heille hygieniatarvikkeita, kuten saippuaa ja ämpäreitä. Myös terveydenalan työntekijöitä on koulutettu koleran hoidosta.

Vaikka marraskuun alussa hurrikaani Tomas ohitti Haitin aiheuttamatta vakavia tuhoja,  myrskyn tuomilla rankkasateilla oli vakavia seurauksia. Sateiden seurauksena tulvat huononsivat merkittävästi telttakylien asukkaiden hygieniaoloja. Likaisen veden sekoittuminen juomaveteen luo otolliset olosuhteet koleran leviämiseen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia