Avustusjärjestöt varoittavat iskusta Syyriaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Avustusjärjestöt varoittavat iskusta Syyriaan

Ilmaiskuilla Syyriaan olisi katastrofaalisia seurauksia syyrialaisille, sanovat alueella toimivat humanitaariset järjestöt.

Syyrian alueella työskentelevät humanitaariset järjestöt ovat huolissaan Yhdysvaltojen suunnittelemasta sotilaallisesta iskusta Syyriaan. Järjestöjen mukaan sotilaallinen väliintulo vain pahentaisi alueen jo ennalta äärimmäisen vakavaa tilannetta.

Kansainvälinen Punainen Risti ja Christian Aid arvioivat, että ilmaiskuilla olisi katastrofaaliset seuraukset syyrialaisille. Iskut lisäisivät pakolaisten määrää, pahentaisivat entisestään Syyrian humanitaarista tilannetta ja tuottaisivat lisää siviiliuhreja.

Yhdysvaltojen hallitus on nostanut esille sotilaallisen väliintulon mahdollisuuden vastauksena Damaskuksessa 24. elokuuta tapahtuneisiin joukkokuolemiin, joiden epäillään aiheutuneen kemiallisilla aseilla tehdystä iskusta.

Tähän mennessä tarkkoja tietoja kuolonuhreista tai käytetyistä aseista ei ole kuitenkaan saatu, ja esimerkiksi Lääkärit ilman rajoja on huomauttanut ettei järjestön julkaisemia lääketieteellisiä tietoja uhreista voida käyttää todisteena kemiallisista aseista tai teon tekijästä.

Christian Aid vetoaakin Iso-Britannian hallitukseen sekä kansainväliseen yhteisöön, jotta ne yhteistyössä YK:n kanssa pyrkisivät saamaan konfliktin osapuolet yhteisen neuvottelupöydän ääreen Geneveen.

ICRC muistuttaa, että kemiallisten aseiden käyttäminen on kansainvälisen humanitaarisen oikeuden loukkaus. Järjestö myös pyytää kaikkia osapuolia kunnioittamaan kemiallisten aseiden täyskieltoa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia