Ay-aktiiveja jälleen murhattu Filippiineillä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ay-aktiiveja jälleen murhattu Filippiineillä

Kansainvälinen ay-liike kokoaa parhaillaan vetoomusta, jossa maan poliittista johtoa vaaditaan puuttumaan väkivaltaan ja selvittämään murhat.

Filippiineillä on murhattu viime kevään ja kesän aikana kolme kuljetusalojen ay-aktiivia, tiedottaa Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus SASK ry. SASK osallistuu myös kansainvälisen ay-liikkeen vetoomuskampanjaan, jossa maan poliittista johtoa vaaditaan puuttumaan väkivaltaan.

Kaikki kolme ammuttua olivat ay-liikkeen johtohahmoja. Yksi aktiivi selvisi sen sijaan hengissä tapon yrityksestä, jossa hänen kotiinsa heitettiin pommi. Kansainvälisen ammattiyhdistys- ja ihmisoikeusliike CTUHR:n mukaan jo kuusi Filippiinien ammattiliikkeen johtohahmoa on murhattu presidentti Aquinon aikana.

Filippiiniläisen palkansaajakeskusjärjestö APL:n pääsihteeri Josua Mata uskoo, että murhat ovat olleet tilattuja ja tekijät ovat ammattilaisia. Murhat liittyvät hänen mukaan siihen, että aktiivit olivat olleet mukana paljastamassa paikallisten liikenneviranomaisten harjoittamaa korruptiota.

Paikalliset ay-aktiivit eivät kuitenkaan usko, että syyllisiä saadaan koskaan kiinni ja vastuuseen teoistaan.

"Sen takia on tärkeää, että kansainvälinen ay-liike vetoaa presidenttiimme ja vaatii murhien selvittämistä viipymättä", Mata sanoo.

Filippiineillä työntekijöiden oikeudet ovat jo pitkään olleet retuperällä. Kansainvälisen ay-liikkeen ITUCin ja YK:n työjärjestö ILO:n tutkimusten mukaan ay-aktiiveja on murhien lisäksi erotettu tehtävistään ilman perusteita, uhkailtu ja kidutettu.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia