Bahrain kiihdyttänyt sortotoimenpiteitä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Bahrain kiihdyttänyt sortotoimenpiteitä

Arabikevättä edelleen tukahduttava Bahrain on alkanut kohdella kaltoin myös alaikäisiä, sanoo HRW.

Bahrainista saapuvien todistajanlausuntojen perusteella on ilmeistä, että maan turvallisuusviranomaiset ovat alkaneet vangita mielivaltaisesti lapsia ja nuoria, sanoo ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch (HRW).

Järjestö yhtyy Euroopan parlamentin viimeviikkoiseen päätöslauselmaan, jossa kehoitetaan Bahrainin hallitusta kunnioittamaan YK-sopimuksilla tunnustettuja lasten ja alaikäisten oikeuksia.

HRW:n uhreilta, perheenjäseniltä ja aktivisteilta saatujen tietojen mukaan alaikäisiä on pidetty pitkiä aikoja vangittuna, pahoinpidelty ja uhkailtu. Myös kidutuksen tunnusmerkit saattavat täyttyä.

Paikallisten järjestöjen mukaan pidätettyjä alaikäisiä syytetään usein hallituksen vastaisista protesteista, joita Bahrainissa on ollut vuoden 2011 arabikeväästä alkaen. Erään HRW:n haastatteleman järjestön mukaan elokuussa oli 15 tämäntyyppistä pidätystä.

Eräässä tapauksessa yhdeksän 15–17-vuotiasta poikaa pidätettiin viiden muun ihmisen kanssa uima-altaalta useaksi päiväksi. Heidän silmänsä sidottiin ja heitä lyötiin ja potkittiin. Poikia painostettiin tunnustamaan hyökkäys poliisiviranomaisia vastaan.

Toisessa tapauksessa 17-vuotiasta poikaa uhattiin raiskauksella ja hänet pakotettiin seisomaan käytävässä useita tunteja.

Myös ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on raportoinut alaikäisten pidätyksistä Bahrainissa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia