Bangladeshissa unelmoidaan 75 eurosta kuussa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Bangladeshissa unelmoidaan 75 eurosta kuussa

Ompelijat vaativat palkankorotusta, tehtaat syyttävät ulkomaisia ostajia, kirjoittaa Robert Stefanicki.

(IPS) -- Bangladeshin kolmen miljoonan tekstiilityöläisen kamppailu minimipalkasta jatkuu kiivaana. Pääkaupunkiseudulla jouduttiin syyskuun lopulla sulkemaan viikoksi 200 tehdasta väkivaltaisiksi käyneiden protestien vuoksi.

Alan minimipalkka nostettiin vuonna 2010 noin 29 euroon kuussa. Nyt työläiset vaativat 75:tä euroa, joka vastaa suunnilleen Bangladeshissa valmistetun farkkuparin hintaa länsimaiden kaupoissa.

Työnantajien tarjous oli 35 euroa. Työläiset pitivät sitä pilkantekona ja ryhtyivät mellakoimaan.

Bangladeshissa minimipalkat ovat alakohtaisia. Kuljetusalan ja kaupan väen ansiot ovat kaksinkertaiset verrattuna ompelijoiden palkkoihin.

Lähes pohjalla

Bangladeshin vaatetyöläiset ovat lähes pohjalla kansainvälisestikin. Vain Myanmarissa tienataan vähemmän, kertoo Japanin ulkomaankauppaliiton selvitys. Intiassa palkat ovat tuplasti ja Kiinassa viisi kertaa niin suuret kuin Bangladeshissa.

Moni ompelija yltää Bangladeshissakin 75 euron kuukausiansioihin, mutta se tarkoittaa ylitöitä ja 11-12 tunnin työpäiviä.

Rana Plazan tehdasrakennuksen tuhoisassa tulipalossa huhtikuussa kuoli 1 133 työläistä. Ammattiyhdistysjohtaja Masood Ranan mukaan tekstiilityöläiset alkoivat sen jälkeen tiedostaa asemansa kurjuuden ja sen, mitä kuluttajat länsimaissa maksavat heidän tuotteistaan.

Työantajaliiton varapuheenjohtaja Reaz bin Mahmood vakuuttaa, ettei asiaa ratkaista kaduilla. Hän odottaa hallituksen asettaman neuvottelukunnan esitystä, joka on luvattu marraskuussa.

Kuluttajan vastuu

Mahmood valittaa, että tuotantokustannukset kohoavat 13 prosenttia vuodessa. Puuvilla on tuotava ulkomailta, sähkökatkot ovat yleisiä, kuljetukset junnaavat, lainaraha on kallista ja poliittinen ilmapiiri levoton, hän listaa.

"Myönnän, että palkkojen pitäisi olla paremmat, mutta silloin ostajien pitää maksaa minulle enemmän. Länsimaiset kuluttajat ovat osaltaan vastuussa Bangladeshin huonoista palkoista", Mahmood sanoo.

Hänen mukaansa bangladeshilaisen vaatteen jälleenmyyntihinnasta jää kauppiaalle 55-65 prosenttia. Neljännes menee materiaalikuluihin ja noin 15 prosenttia jaetaan työntekijöiden ja työnantajan kesken.

Vaateala tuo 80 prosenttia Bangladeshin vientituloista, 17 miljardia euroa vuodessa. Maan parlamentin jäsenistä 30 prosenttia on yrittäjiä, enimmäkseen tekstiilialalla.

Elinkustannukset tutkittu

Dhakassa toimiva tutkimuslaitos on tehnyt selvityksen Bangladeshin tekstiilityöläisten elinkustannuksista oletuksella, että he elättävät perhettään, tutkimusjohtaja Khondaker Moazzem kertoo. Vaihtoehtoja on kolme:

Jos palkka on 60 euroa kuussa, tulot jäävät köyhyysrajalle. Ay-liike torjui ehdotuksen. Jos palkka on 165 euroa, perhe syö kunnolla ja pystyy nauttimaan elämästä. Torjuttiin, koska minimipalkka ei voi ylittää maan keskipalkkaa. Nykyistä kustannustasoa vastaava palkka olisi 75 euroa kuukaudessa, jota myös työntekijät vaativat.

"Kun lähetimme tämän suosituksen hallitukselle, sain useita soittoja vaatevalmistajilta. He lupasivat minulle tehtaan pyöritettäväksi, jotta näkisin, miten vaikeaa on tuottaa voittoa näin korkeilla palkoilla", Moazzem sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia