Brexit vaikuttaa myös kehitysmaihin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Brexit vaikuttaa myös kehitysmaihin

EU:n apubudjetti kutistunee Ison-Britannian EU-eron myötä, ja ero vaikuttaa myös kauppasuhteisiin kehitysmaiden kanssa.

Ison-Britannian erolla EU:sta voi olla kauaskantoisia vaikutuksia myös kehitysmaiden kannalta. Muun muassa valuuttakurssien heilahtelu ja EU:n kehitysavun kutistuminen voivat vaikeuttaa niiden asemaa.

Jo ennen äänestystä monet EU-komission kehitysyhteistyöhankkeet olivat jäissä äänestyksen aiheuttaman epävarmuuden takia, kertoo uutissivusto Devex. Erosta tuli juhannusaatonaattona pidetyssä äänestyksessä todellisuutta, ja sen seurauksena EU menettää pitkän pennin Britannian maksamia kehitysapuvaroja. Pelkästään Euroopan kehitysrahaston rahoituksesta Britannian osuus on lähes 15 prosenttia. Rahaston budjetti vuosina 2014–2020 on noin 30,5 miljardia euroa.

Iso-Britannia on yksi maailman suurimmista kehitysavun antajista ja EU:n kehitysyhteistyöbudjetin tukijoista sekä yksi harvoista OECD-maista, jotka suuntaavat vähintään 0,7 prosenttia bruttokansantulostaan apuun.

Brexit-äänestys vaikuttaa suoraan myös kehitysavun arvoon. Äänestys pudotti punnan arvoa, ja sen seurauksena maan koko kehitysyhteistyöbudjetti putosi noin 1,4 miljardia dollaria, laskee Humanosphere-uutissivusto. Mikäli taloudelliset vaikutukset jatkuvat yhä, apu putoaa entisestään, sillä Britanniassa apu on sidottu bruttokansantuloon. Pohjois-Irlannin tai Skotlannin itsenäistyminen vaikuttaisi vielä lisää.

Äänestys tarkoittaa myös sitä, että Ison-Britannian on neuvoteltava iso joukko kauppasopimuksia uudelleen. Lisäksi Britannian lähtö voi tarkoittaa kehityspolitiikan painopisteiden muutosta. Maa on vastustanut esimerkiksi maataloustukia, joiden varjolla länsimaat dumppaavat ylijäämätuotteitaan kehitysmaihin. Lähtö tarkoittaisi, ettei afrikkalaisviljelijöiden vahvaa puolestapuhujaa enää olisi EU:ssa, kirjoittaa yhdysvaltalainen Brookings-instituutti.

Myös kansalaisjärjestöt ovat äänestystuloksesta huolissaan. Brittiläistaustaisen Global Witness muistuttaa, että iso osa edistyksestä, joka on saavutettu ihmisoikeuksien edistämiseksi ja ympäristöongelmien estämiseksi, on EU:n ansiota. Ympäristöjärjestöt pelkäävät, että monet EU:ssa säädetyt ympäristönsuojelulait menettävät voimansa.

Monet järjestöt korostavat tarvetta yhteishenkeen.

"Brexit-debattia saastutti epämiellyttävä ksenofobinen pohajvire. Minne tahansa Iso-Britannia nyt suuntaa, näillä näkemyksillä eikä tällaisella politiikalla pitäisi olla sijaa. Haasteena on nyt keskittyä siihen, mikä yhdistää meitä eikä siihen, mikä meitä jakaa. Universaalit ihmisoikeudet ovat siinä keskeisiä", sanoi Ison-Britannian Amnestyn johtaja Kate Allen uutistoimisto Reutersille.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia