Costa Rica ei uhraa metsiään tehomaataloudelle | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Costa Rica ei uhraa metsiään tehomaataloudelle

Kun muualla Latinalaisessa Amerikassa maataloustuotanto vie yhä enemmän tilaa metsiltä, on Costa Rica onnistunut yhteensovittamaan ruuantuotannon ja metsiensuojelun.

(IPS) -- Kun muualla Latinalaisessa Amerikassa maataloustuotanto vie yhä enemmän tilaa metsiltä, Costa Ricassa tilanne on aivan toinen. Maa on onnistunut sovittamaan ruuantuotannon ja metsienhoidon esimerkillisesti yhteen.

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAOn Metsien tila -raportin mukaan kaupallinen maatalous on vastuussa 70 prosentista Latinalaisen Amerikan metsäkadoista vuosina 2000–2010. Aina metsiä ei Costa Ricassakaan ole hoidettu kiitettävästi.

"Metsien hakkaaminen viljelysten ja karjanhoidon tieltä oli käytäntö Costa Ricassa 1970- ja 1980 -luvuilla", muistuttaa Costa Rican metsien rahoitussäätiötä Fonafifoa johtava Jorge Mario Rodríguez.

Pahimmillaan metsää oli enää 21 prosenttia Costa Rican pinta-alasta. Nyt ne kattavat 51 000 neliökilometriä eli yli puolet maan kokonaisalasta.

Arvokkaampi kuin puut

Suuri syy Costa Rican menestykseen on PES-ohjelman (Payments for Ecosystem Services) tarjoama rahoitus, jota myönnetään muun muassa metsää säästäville sekä luonnon palautumista ja peltometsäviljelyä edistäville hankkeille.

Lähes 20 vuotta sitten käynnistetyn PESin idea on yksinkertainen: valtio maksaa maanomistajille, jotka suojelevat metsiään. Vuoteen 2015 mennessä rahaa oli myönnetty lähes 290 miljoonaa euroa. Yli puolet rahoituksesta kerättiin fossiilisia polttoaineita verottamalla.

"Costa Ricassa on opittu, että metsien ympäristöarvo on suurempi kuin puiden hinta", Rodríguez selittää.

Suojelua ja koulutusta

"Onnistumista ei voida laskea pelkästään PESin ansioksi. Esimerkiksi kansallisten suojelualueiden perustamisella ja koulutuksella on suuri osuus asiaan."

Costa Rican ympäristönsuojelullinen ote on muutoinkin vahva. Lähes neljännes maan pinta-alasta on tavalla tai toisella suojeltua. Laki kieltää metsänraivauksen, urheilumetsästyksen sekä avokaivokset.

Vaikka maatalouteen käytetty maa-ala on jopa vähentynyt, Costa Rican ruokaturva on kohentunut. FAOn mukaan costaricalaisista alle viisi prosenttia on aliravittuja eikä kukaan näe nälkää.

"Täällä on opittu, ettei metsiä tarvitse hakata satojen lisäämiseksi", toteaa FAOn Costa Rican johtaja Octavio Ramírez.

Kommentit

Otsikointinne on outo.

Jos suurempi ruokamäärä tuotetaan pienemmällä pinta-alalla, merkitsee se hyvin todennäköisesti sitä, että enevässä määrin on siirrrytty tehoviljelyn menetelmien käyttöön.

Niinpä metsät on pikemminkin pelastettu tehomaatalouden avulla!

EIkä metsiä ole uhrattu laajaperäiselle, tehottomalle maataloudelle.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia