Ennuste: Ruuan hinta laskee | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ennuste: Ruuan hinta laskee

Tärkeimpien viljelykasvien hinta putoaa lähivuosina vuoden 2008 kriisivuotta alemmas, ennustavat OECD ja FAO.

Tärkeimpien viljelykasvien hinnan putoaminen jatkuu seuraavat kaksi vuotta ja pysähtyy tasolle, jolla se oli ennen ruuan hintakriisivuotta 2008, ennustavat teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD ja YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO.

Järjestöjen tuoreen maatalouskatsauksen mukaan ruuan hinta tulee pysymään lähivuosina merkittävästi viime aikojen huippuja alempana. Markkinoiden uskotaan myös olevan palaamassa vakaammiksi.

Väestönkasvun ja ruokavalioiden monipuolistumisen vuoksi maataloustuotannon lähivuosina kuitenkin kasvettava etenkin kehitysmaissa, katsauksessa muistutetaan. Vaikka vilja on yhä ruokavalion tärkein osa, proteiinien, rasvan ja sokereiden kulutus kasvaa tulojen nousun ja kaupungistumisen myötä.

FAO:n viimeisimmän ruuan hintaindeksin mukaan ruuan hinta putosi kesäkuussa kolmatta kuukautta peräkkäin ja oli 2,8 prosenttia pienempi kuin kesäkuussa 2013. Ruuan hinta on nyt matalimmillaan sitten vuoden 2010.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia