Etelä-Afrikka juhlii hiv-kampanjoiden menestystä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Etelä-Afrikka juhlii hiv-kampanjoiden menestystä

Uusien tartuntojen määrä ja aids-kuolemat ovat vähentyneet kolmanneksella alle vuosikymmenessä.

Uusien hiv-tartuntojen määrä on kääntynyt selvään laskuun Etelä-Afrikassa, paljastuu viime viikolla julkaistusta tutkimuksesta.

UNAIDS:in Etelä-Afrikan varapresidentti Kgalema Motlanthelle luovuttaman selvityksen mukaan uusien tartuntojen määrä vuonna 2012 oli 370 000 henkeä, kun vuonna 2004 niitä havaittiin reilusti yli puoli miljoonaa.

"Vaikka voimmekin olla ylpeitä näistä luvuista, emme voi oikeasti levätä ennen kuin jokainen hiv-lääkitystä tarvitseva saa lääkkeitä ja tartuntojen kasvu on loppunut", Motlanthe sanoo.

Myös aids-kuolemien määrä on vähentynyt samaan tahtiin, raportissa todetaan.

UNAIDS:in maakoordinaattori Catherine Sozi mukaan antiretroviraalinen lääkitys on pelastanut yli 750 000 eteläafrikkalaisen hengen sen jälkeen, kun julkiset lääkintäkampanjat yleistyivät viime vuosikymmenen puolivälissä.

Etelä-Afrikan hiv-lääkintäkampanja on maailman suurin ja niihin osallistuu yli kaksi miljoonaa potilasta.

Maan hallitus on rahoittanut hiv- ja aids-ohjelmia avokätisesti sen jälkeen, kun hiv-skeptikkona tunnettu presidentti Thabo Mbeki erosi virasta vuonna 2008.

Kommentit

Lähettänyt vehkala (ei varmistettu) 24.1.2014 - 13:46

Erinomaisen katsauksen koko HIV/AIDS kysymykseen tarjoaa kolmasulottuvuus.fi:n

kokelma HIV/AIDS dokumentteja eteläisestä Afriksta.http://www.kolmasulottuvuus.fi/index.php/home/aihe/33

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia