Eurooppalaiset järjestöt vaativat Israeliin asevientikieltoa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Eurooppalaiset järjestöt vaativat Israeliin asevientikieltoa

Järjestöjen vetoomuksessa toivotaan muun muassa verkostoitumista ydinaseettoman Lähi-Idän puolesta.

Eurooppalainen aseidenvastainen verkosto on asettunut tukemaan palestiinalaisen kansalaisjärjestöverkoston vaatimaa Israelin asevientikieltoa.

European Network Against Arms Trade (ENAAT) -verkoston jäsenjärjestöt vaativat laatimassaan vetoomuksessa muun muassa, että kaikenlaisten aseiden sekä sotilaallisen tuen toimittaminen Israeliin lopetetaan.

Lisäksi vetoomuksen allekirjoittaneet järjestöt vaativat, että eurooppalainen yhteistyö Israelin armeijan sekä sotilaallisten yritysten ja hankkeiden kanssa lopetetaan.

Verkosto toivoo myös, että Euroopan maat pidättäytyisivät ydinaseiden valmistukseen ja kehittämiseen liittyvästä yhteistyöstä maan kanssa ja sen sijaan verkostoituisivat ydinaseettoman Lähi-Idän puolesta ja keskeyttäisivät maan armeijan sotilaallisen koulutuksen ja konsultoinnin.

Kesäkuussa suomalaisten rauhanjärjestöjen kooollekutsumaan seminaariin osallistunut ENAAT on huolissaan myös Suomen asekaupasta epädemokraattisesti hallittujen maiden, kuten arabimaiden, kanssa.

"On ongelmallista, että diktatuureihin viedään aseita ja muita puolustustarvikkeita, joita diktaattorit voivat käyttää omia kansalaisiaan vastaan. Tällaisen toiminnan mahdollistamisen ei tulisi kuulua Suomen tyyppisen oikeusvaltion toimintaperiaatteisiin", sanoo norjalaisen Norges Fredsråd -rauhanjärjestön Alexander Harang.

Seminaarin pääpuhujan, Tukholman rauhantutkimusinstituutin SIPRI:n asevalvontatutkimuksen asiantuntijan Pieter Wezemanin mukaan esimerkiksi Persianlahden alueen valtioiden aseistautuminen johtuu niiden kokemasta Iranin uhasta sekä siitä, että ne hakevat arvostusta Natolta ja länsimailta. Yksi syy on kuitenkin myös länsimaisten aseteollisuusyritysten voimakas markkinointi alueella.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia