Filippiiniläisten työntekijöiden oikeudet edelleen retuperällä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Filippiiniläisten työntekijöiden oikeudet edelleen retuperällä

Lukuisia ay-aktiiveja on siepattu, kidutettu ja murhattu, ay-liikkeen maailmanjärjestön raportti osoittaa.

Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestön uuden raportin mukaan työntekijöiden perusoikeudet eivät edelleenkään toteudu Filippiineillä, vaikka maa on allekirjoittanut YK:n työjärjestön ILOn perussopimuksen jo 1950-luvulla.

ITUCin raportin mukaan ay-aktiiveja erotetaan ja vedetään oikeuteen mielivaltaisin perustein.

Esimerkiksi Filippiineillä vuonna 2009 vieraillut ILOn korkean tason tarkkailuryhmä löysi viitteitä myös valtion osallistumisesta ay-oikeuksien loukkauksiin, joihin luetaan muun muassa pidätykset, uhkaukset, kidutus ja jopa murhat.

Tämän lisäksi muun muassa julkisen alan työntekijöiden ja ulkomaisten työntekijöiden oikeutta kollektiivisiin työehtosopimuksiin ja lakkoihin on rajoitettu rajusti kansallisesta lainsäädännöstä poikkeavin säännöksin. Myös yksityisen sektorin työntekijöille lakon aloittaminen on ITUCin mukaan kohtuuttoman vaikeaa, sillä heiltä edellytetään 30 päivän ennakkoilmoitusta työseisauksille.

Järjestäytymisen vastainen ilmapiiri on osaltaan pitänyt järjestäytymisasteen huomattavan alhaisena, sillä vain 1,6 miljoonaa maan 100 miljoonasta ihmisestä kuuluu ay-liittoon. Samaan aikaan maassa arvioidaan olevan useita miljoonia lapsityöntekijöitä.

ITUC kehottaakin Filippiinien hallitusta puuttumaan viipymättä lainsäädännön porsaanreikiin sekä aloittamaan välittömät tutkimukset ay-aktiivien murhien selvittämiseksi.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia