Guatemalasta tullut vaarallisin maa ay-aktiiveille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Guatemalasta tullut vaarallisin maa ay-aktiiveille

Kolumbiassa murhataan edelleenkin eniten ammattiliittojen jäseniä, mutta Guatemalan pelon kulttuuri tekee ay-oikeuksien puolustamisen mahdottomaksi, sanoo ITUC vuosiraportissaan.

Guatemala on vaarallisin maa ammattiyhdistysliikkeen aktiiveille, ilmenee ay-liikkeen maailmanjärjestön ITUC:n vuosittaisesta raportista.

Kymmeniä guatemalalaisten ammattiliittojen aktiiveja on murhattu, kidutettu, kaapattu ja uhkailtu, mikä on luonut pelon ja väkivallan kulttuurin. Sen oloissa ITUC:n mukaan työntekijöiden oikeuksien puolustaminen ei ole mahdollista. Aikaisemmin tilastojen kärkipaikkaa on pitänyt Kolumbia.

"Ay-aktiivien tilanne on maassa kohentunut huomattavasti viime vuosina, mutta se on edelleen hyvin vaarallinen maa ammattiliittojen henkilöstölle ja liittojen aktiiveille", toteaa Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen viestintäpäällikkö Aleksi Vienonen tämän vuoden tuloksista.

Kolumbiassa murhataan edelleenkin eniten ammattiliittojen jäseniä. Viime vuonna murhia tilastoitiin 18 ja tänä vuonna on surmattu neljä.

Yli puolessa raportissa tutkitusta 87 maasta ammattiliittojen jäseniä ja aktiiveja on sorrettu. Raportin mukaan lievimmillään kyse on irtisanomisista tai muusta syrjinnästä, toisena ääripäänä pahoinpitelyt ja murhat.

"Sadoilta miljoonilta työntekijöiltä maailmassa, niin kehitysmaissa kuin teollisuusmaissakin, on viety yhdistymisvapaus sekä oikeus neuvotella omista työehdoistaan ammattiliittojen kautta", sanoi ITUCin pääsihteeri Sharan Burrow raportin julkistamistilaisuudessa.

Raportin mukaan ihmisoikeuksiksi tunnustettujen ammattiyhdistysoikeuksien toteutuminen on Guatemalan lisäksi heiveröisellä pohjalla Bahrainissa, Fijissä, Burmassa, Swazimaassa, Zimbabwessa ja Georgiassa

ITUC on myös huolestunut työttömyyden kasvusta. Viime vuonna työttömien määrä kohosi 197 miljoonaan. Järjestön mukaan vakava ongelma on myös epätyypillisten työsuhteiden yleistyminen. Suurimmassa osassa kehittyvistä maista 40 prosenttia työntekijöistä on töissä epävirallisella sektorilla ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa osuus on jopa 80 prosenttia.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia