Haavisto lupaa kehitysapuun läpinäkyvyyttä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Haavisto lupaa kehitysapuun läpinäkyvyyttä

Kehitysministeri sanoo ministeriön julkaisevan jatkossa tietoja kehitysavusta entistä avoimemmin ja yksityiskohtaisemmin.

Ulkoministeriö aikoo jatkossa julkaista tietoja kehitysavusta entistä avoimemmin ja yksityiskohtaisemmin, lokakuussa virkaan astunut kehitysministeri Pekka Haavisto sanoo.

"Kansalaisten tiedontarve ja tiedonhalu kehitysyhteistyöasioista on kasvanut. Kehitysyhteistyöhön liittyy paljon oikeutettuja kysymyksiä, kuten että meneekö apu perille ja ovatko käytetyt väylät tehokkaimpia", Haavisto toteaa.

Ministeriö on jo julkaissut kehitysyhteistyön rahoituspäätökset verkkosivuillaan ja pyrkii nyt Haaviston mukaan kehittämään tilastotietojen tarjontaa. Hän sanoo verkkosivuille olevan suunnitteilla myös suoria yhteydenottokanavia, joiden kautta ihmiset pystyvät lähettämään kysymyksiä ja tiedoa esimerkiksi korruptioepäilyistä.

Suomen kehitysavun läpinäkyvyys sai huonon arvosanan syksyllä julkaistussa Publish What You Fund -verkoston indeksissä. Suomea kritisoitiin muun muassa siitä, että se ei julkaise riittävän ajantasaista tietoa kehitysyhteistyörahoituksestaan.

Suomi sitoutunut 0,7:aan

Haaviston mukaan Suomi on edelleen sitoutunut kehitysavussa 0,7-tavoitteeseen, mutta samalla korostaa, että tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan erilaisia innovatiivisia rahoitusmuotoja. Sellaisista hän pitää esimerkkinä päästökauppaa, josta saatujen rahojen avulla Suomen kehitysavun määrä on nousemassa tänä vuonna lähellä 0,6 prosenttia bkt:sta.

"Päästökaupasta saadut lisärahat ovat tuoneet meille sen mahdollisuuden, että olemme kesken vuotta voineet tuoda lisäbudjetilla lisää rahaa kehitysyhteistyöhön", hän sanoo.

Kehitysministeri Pekka Haavisto puhui Suomen kehityspolitiikan ajankohtaisuuksista ulkoministeriön järjestämässä aamukahvitilaisuudessa tällä viikolla Helsingissä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia