Hinta estää yhä netinkäyttöä Kuubassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Hinta estää yhä netinkäyttöä Kuubassa

Vain murto-osalla Kuuban väestöstä on varaa käyttää internetiä, kirjoittaa Patricia Grogg.

(IPS) -- Kuuban valtio avaa kesäkuussa 118 uutta internetkahvilaa. Tunti netissä maksaa 3,5 euroa, ja maksu tulee suorittaa vaihdettavilla pesoilla. Niihin pääsee käsiksi vain pieni osa 11-miljoonaisesta väestöstä.

Tuntitaksa vastaa 108:aa Kuuban pesoa. "Minulla ei ole siihen varaa, sillä saan eläkettä 270 pesoa kuukaudessa", entinen toimittaja ja yliopiston professori Enrique López Oliva sanoo.

Uudet nopeat nettiyhteydet mahdollistaa Kuuban ja Venezuelan välille asennettu valokuitukaapeli, jonka Venezuela ilmoitti valmistuneen jo vuosi sitten. Kuuban viranomaiset perustelevat käytön kalleutta kaapelin rakennuskustannuksilla.

Aiemmin saarivaltion kehnoja ja kalliita nettiyhteyksiä on selitetty Yhdysvaltain yli 50 vuotta jatkuneella kauppasaarrolla, joka estää Kuubaa saamasta nykyteknologiaa.

Kuuban hallitus painottaa yhä uuden teknologian "sosiaalista käyttöä". Etusijalla on yhteyksien rakentaminen kouluille, työpaikoille ja muille yhteisöille.

Kuuban YK:lle antama raportti vuodelta 2011 kertoo, että maassa oli vajaat 800 000 pc:tä, joista 18 prosenttia yksityiskodeissa ja 33 prosenttia terveydenhuollon, koulutuksen ja kulttuurialan laitoksissa.

Hotellien yhteydessä toimivat nettikahvilat ovat tähän asti laskuttaneet netinkäytöstä yli kuusi euroa tunnilta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia