HRW: Syyrian opposition naisaktivisteja kidutetaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

HRW: Syyrian opposition naisaktivisteja kidutetaan

Syyrian oppositioliikkeeseen kuuluvia naisia on pidätetty heikoin perustein ja kohdeltu väkivaltaisesti, raportoi Human Rights Watch.

Syyrian armeija sekä hallituksen puolella olevat aseistetut shabiha-taistelijat ovat pidättäneet opposition naisaktivisteja ja kiduttaneet heitä, raportoi ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch.

Naisia on syytetty terrorismista, jolloin perusteiksi ovat riittäneet jopa hallituksen kritisoiminen sosiaalisessa mediassa tai se, että vangittujen naisten sukulaiset ovat osa oppositioliikettä.

Terrorismin vastaiseen taisteluun vedoten Syyrian hallitus hyväksyi viime kesänä lain, jonka puitteissa opposition aktivisteja on vangittu hyvin heppoisin perustein.

"Laki antaa juridisen oikeutuksen rauhanomaisten aktivistien pidättämiselle", sanoo HRW:n Lähi-idän varajohtaja Nadim Houry.

"Mutta se ei kuitenkaan oikeuta sitä, ettei vangeille järjestetä asianmukaisia oikeudenkäyntejä."

Kuukausia vangittuina pidetyille aktivisteille ei ole järjestetty oikeudenkäyntejä, vaikka Syyrian lainsäädäntö ei hyväksy yli 60 päivän vankeutta ilman oikeudenkäyntiä.

HRW:n haastattelemat naiset kertoivat, että vankeudessa heitä on kidutettu ja raiskattu.

"Naisaktivisteihin kohdistuneet hyökkäykset ja kidutus ovat jatkuneet jo yli kaksi vuotta, mutta Syyrian viranomaiset vain ummistavat silmänsä", sanoo HRW:n naisten oikeuksien johtaja Liesl Gernthotlz.

Naisaktivistit ovat olleet oppositioliikkeen kantava voima, ja he ovat huolehtineet muun muassa humanitaarisesta avusta konfliktin keskellä.

"Syyrian hallituksen täytyy lopettaa tämä väkivalta ja pyrkiä suojelemaan heitä. Rikoksiin syyllistyneet on saatettava vastuuseen teoistaan", Gerntholtz vaatii.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia