Huoli kadonneesta laosilaisaktivistista kasvaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Huoli kadonneesta laosilaisaktivistista kasvaa

Laosilaisen Sombath Somphonen katoaminen on osa laajaa kansalaisyhteiskunnan toiminnan rajoittamista, arvioivat järjestöt.

Laosilaiset ja kansainväliset kansalaisjärjestöt vaativat Laosilta toimia lähes kaksi kuukautta sitten kadonneen laosilaisaktivistin vapauttamiseksi. Järjestöt epäilevät, että laosilaisen Sombath Somphonen kaapanneilla on yhteyksiä maan kommunistihallintoon, kertoo suomalaisten kansalaisjärjestöjen kattojärjestö Kepa.

Kepa ja 80 muuta kansainvälistä kansalaisyhteiskunnan edustajaa ovat lähettäneet Laosin hallitukselle kirjeen, jossa ne vaativat toimia tapauksen selvittämiseksi. Kepa on lisäksi vedonnut Suomen hallitukseen, jotta se pyrkisi vaikuttamaan Laosin hallitukseen laosilaisaktivistin vapauttamiseksi.

Kepan mukaan laosilaisaktivistin katoaminen ei ole yksittäistapaus, vaan se liittyy laajempaan kansalaisyhteiskunnan toiminnan rajoittamiseen Laosissa.

"Somphone tunnetaan maltillisena ja yhteistyökykyisenä toimijana. Katoaminen herättääkin huolta siitä, että Laosin kansalaisyhteiskunnan mahdollisuudet saada äänensä kuuluville ovat kaventumassa entisestään, jos maltillinenkin kansalaistoiminta on maan hallinnolle liikaa", sanoo järjestön toiminnanjohtaja Timo Lappalainen.

Human Rights Watch kertoo, että Somphonen kaappaus tallentui turvakameran nauhalle. Videolla poliisi pysäyttää Somphonen auton ja vie miehen poliisiasemalle. Myöhemmin poliisimies ajaa Somphonen auton pois poliisiaseman edestä.

Viranomaiset ovat olleet tapauksesta vaitonaisia, mutta he ovat kieltäneet kaapanneensa Somphonea henkilökohtaisista tai liiketoimintaan liittyvistä syistä. Viranomaiset ovat ilmoittaneet kansainvälisille toimijoille tutkivansa tapausta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia