Ihminen vie pingviineiltä ruoan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ihminen vie pingviineiltä ruoan

Pingviinien pääasiallista ravintoa, krilliäyriäisiä pyydetään myös kasvatetun lohen ruoaksi sekä omega-3-valmisteisiin, kirjoittaa Stephen Leahy.

(IPS) -- Ilmastonmuutos ja valtavat kalastustroolarit uhkaavat viedä pingviineiltä ravinnon Etelämantereen vesiltä. Hanke suojelualueiden perustamiseksi junnaa paikallaan.

Maailman 18 pingviinilajista 13 on niin uhanalaisia, että ne tarvitsevat erityistä suojelua. Kun kalakannat kutistuvat muualla, Euroopasta ja Aasiasta tulevat supertroolarit ovat alkaneet kalastella Eteläisen jäämeren vesillä pingviinien pääasiallista ravintoa, krilliäyriäisiä.

Krilliä pyydetään kasvatetun lohen ruoaksi, mutta myös ihmisiä varten esimerkiksi omega-3-valmisteisiin.

Eteläisen jäämeren krilliä uskotaan olevan jäljellä satojamiljoonia tonneja, mutta erään arvion mukaan määrä on supistunut 80 prosenttia 1970-luvulta.

Kasvihuoneilmiö on lisännyt meriveden happamuutta 30 prosenttia 50 vuodessa. Jos hiilidioksidipäästöjä ei leikata tuntuvasti, Eteläinen jäämeri on vuoteen 2040 mennessä liian hapan useimmille plankton- ja krillilajeille, brittiläisen Plymouthin merilaboratorion tutkija Carol Turley arvioi.

Antarktiksen merielämän resurssien säilyttämistä valvova komissio (CCAMLR) on asettanut krillin pyyntiin 400 000 tonnin kiintiön, ja alueen kylmiä ja vaarallisia vesiä troolaa nyt noin 50 alusta.

CCAMLR:n  oli määrä perustaa Eteläisen jäämeren suojelualueiden verkosto jo viime vuonna, mutta Kiina, Venäjä ja Norja jarruttavat hanketta. Maailman suurimman suojelualueen perustamista käsitellään jälleen heinäkuussa Saksassa pidettävässä kokouksessa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia