IKEA Foundationilta 60 miljoonan euron lahjoitus UNICEFille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

IKEA Foundationilta 60 miljoonan euron lahjoitus UNICEFille

Varoilla kohennetaan intialaisten koulutuksen laatua ja turvataan terveyspalveluja vastasyntyneille sekä heidän äideilleen.

IKEA Foundation on lahjoittanut 60 miljoonaa euroa UNICEFin työhön Intiassa haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja naisten auttamiseksi, järjestö kertoo tiedotteessaan.

"Viisi miljoonaa köyhissä oloissa elävää vastasyntynyttä äiteineen saa käyttöönsä terveyspalveluita, puhdasta vettä, ruokaa ja käymälöitä. Lisäksi seitsemän miljoonaa lasta voi jatkaa koulunkäyntiä ja saada kunnollista opetusta", kuvaa UNICEFin pääjohtaja Anthony Lake lahjoitusta.

UNICEFin mukaan lahjoitusvaroista kaksi kolmasosaa käytetään vastasyntyneiden lasten ja äitien aliravitsemuksen vähentämiseen 13 intialaisessa osavaltiossa. Loppuosa käytetään kymmenessä osavaltiossa lasten koulutuksen laadun kohentamiseen sekä turvallisen elinympäristön luomiseen vaikeissa oloissa eläville lapsille.

"Kaikki lapset ansaitsevat laadukkaan koulutuksen ja elinvoimaisen alun elämälleen", totesi IKEA Foundationin toimitusjohtaja Per Heggenes lahjoituksen luovutustilaisuudessa.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana IKEA on lahjoittanut kaikkiaan 158 miljoonaa euroa UNICEFin Intian ohjelmiin. Varoilla on parannettu yli 74 miljoonan intialaisen lapsen ja naisen elämää.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia