ILO huolestunut nuorisotyöttömyyden kustannuksista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

ILO huolestunut nuorisotyöttömyyden kustannuksista

Kehnot, huonosti palkatut väliaikaistyöt ovat useille nuorille ainoa työttömyyden vaihtoehto, todetaan uudessa raportissa.

Nuorisotyöttömyyden yhteiskunnalliset ja taloudelliset kustannukset nousevat sitä mukaa kuin työttömyys kasvaa ja työttömyysajat pidentyvät, todetaan YK:n työjärjestö ILO:n toukokuun alussa julkaisemassa raportissa.

Järjestön mukaan maailmantalouden elpymisen hidastuminen on jälleen kääntänyt nuorisotyöttömyyden kasvuun. Tänä vuonna työttömyyden odotetaan nousevan 73 miljoonaan, mikä tarkoittaa 12,6 prosentin työttömyysastetta.

Usein työtä löytäneet nuoret sijoittuvat tehtäviin, joihin he ovat ylikoulutettuja. Nuorten on joko otettava tarjolla olevaa lyhytaikaista ja heikosti palkattua työtä tai jatkettava työnhakua, raportti kuvailee vaihtoehtoja.

Kehitysmaissa elää 90 prosenttia maailman nuorisosta. Kaksi kolmasosaa heistä on joko työttömiä tai kehnoissa ja huonosti palkatuissa väliaikaistöissä, usein epävirallisella sektorilla.

"Kehitysmaissa talouksien kehityspotentiaalin tuhlaus on huikeaa", toteaa ILO:n nuorisotyöohjelman erikoistutkija Sara Elder, yksi raportin kirjoittajista.

"Mitä vähemmän nuoria on säällisessä tuottavassa työssä, sitä vähemmän talous kasvaa, ja mitä vähemmän työllisyys kasvaa, sitä pienemmät mahdollisuudet nuorilla on saada tuottavaa työtä."

Myös Euroopassa nuorisotyöttömyys on vakava ongelma. Työttömyysaste nousi viime vuonna raportin mukaan 18,1 prosenttiin, eikä sen odoteta laskevan alle 17 prosentin ennen vuotta 2016.

Nuorten kasvava epäluottamus taloudellisia ja poliittisia järjestelmiä kohtaan on ILO:n mukaan huolestuttavaa. Esimerkiksi Espanjassa ja Kreikassa epäluottamus on ilmennyt talouden vyönkiristysohjelmia vastustavina protestiliikkeinä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia