Intia luopuu kotitaloustavaroiden eläinkokeista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Intia luopuu kotitaloustavaroiden eläinkokeista

Eläinkokeista luopumisen puolesta kampanjoinut Intian PETA kertoo saaneensa asialleen tukea nimekkäiltä intialaispoliitikoilta.

Kotitaloustavaroiden pakollinen testaaminen eläimillä loppuu Intiassa, raportoi eläinoikeusjärjestö PETA. Intia on nyt toinen eläintestauksen kotitaloustavaroiden kohdalla luopunut valtio Israelin jälkeen.

Intian standardisoimisvirasto päätti viime viikolla, että aiemmin pakolliset eläimillä tehdyt ihonärsytystestit korvataan jatkossa eläinkokeettomilla vaihtoehdoilla. Ratkaisu koskee puhdistus- ja pesuaineita sekä niiden ainesosia. Kosmetiikan eläinkokeet Intia kielsi viime kesänä.

Eläinkokeista luopumisen puolesta kampanjoinut Intian PETA kertoo saaneensa asialleen tukea myös muilta järjestöiltä sekä nimekkäiltä intialaispoliitikoilta kuten hallituspuolueen ja pääoppositiopuolueen johtajilta.

"Loppu julmille, epäluotettaville eläinkokeille kosmetiikassa ja kotitaloustavaroissa on vihdoin tullut, kiitos kansanedustajien, julkisuuden henkilöiden ja tavallisten kansalaisten, jotka auttoivat Intian PETAa aikaansaamaan tämän historiallisen muutoksen", järjestön tieteellinen neuvontantaja Chaitanya Koduri toteaa.

Päätöksen tehneessä standardoimisviraston valiokunnassa PETAa edustanut Koduri sanoo järjestönsä seuraavana tavoitteena olevan myös ulkomailla tuotettujen eläintestattujen tuotteiden myyntikielto Intiassa. EU:ssa vastaavanlainen kielto asetettiin voimaan viime keväänä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia