Intia perui lähes 9 000 kansalaisjärjestön luvat | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Intia perui lähes 9 000 kansalaisjärjestön luvat

Teollisuuden suurprojekteja suojeleva hallinto on viime aikoina ottanut tiukan linjan kansalaisjärjestöjä kohtaan.

Intia on perunut lähes 9 000 ulkomaalaisrahoitteisen kansalaisjärjestön toimintaluvan. Syynä on maan hallinnon mukaan se, etteivät järjestöt ole jättäneet veroilmoitustaan, mutta kriitikkojen mukaan kyseessä on yritys hiljentää ne tahot, jotka eivät hyväksy hallituksen talousagendaa.

Intia antoi lokakuussa 2014 yli 10 000 järjestölle kuukauden aikaa jättää veroilmoituksensa sekä eritellä siinä ulkomainen rahoituksensa. Hallinnon mukaan vain 229 järjestöä on jättänyt ilmoituksen. Niinpä loppujen rekisteröinti perutaan.

Intia on koventanut otteitaan kansalaisjärjestöjä vastaan sen jälkeen, kun pääministeri Narendra Modi nousi valtaan toukokuussa 2014. Kesäkuussa maan tiedustelupalvelun raportissa syytettiin ulkomaista rahoitusta saavia järjestöjä yrityksistä heikentää maan talouskehitystä. Järjestöt ovat vastustaneet muun muassa Modin hallituksen ajamia kaivos- ja energiahankkeita.

Viime viikolla Intia pani tarkkailulistalle Ford Foundationin, amerikkalaisen hyväntekeväisyyssäätiön, joka myöntää rahoitusta maan järjestöille. Nyt kaikki sen toimet on hyväksytettävä hallinnolla.

Intian hallinnolla on pitkään jatkunut kiista myös Greenpeacen kanssa. Huhtikuun alussa se jäädytti järjestön tilit puoleksi vuodeksi. Se syyttää järjestöä maan verolakien rikkomisesta sekä maan taloudellisia intressejä vastaan toimimisesta, kertoo BBC.

Yhdysvallat on vaatinut Intialta selityksiä toimista Ford Foundationia ja Greenpeace Intiaa vastaan. Sen mukaan järjestöjen rajoittaminen voi estää "kriittistä ja tarpeellista debattia" maassa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia