Israel kiihdytti siirtokuntien rakentamisen ennätyslukemiin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Israel kiihdytti siirtokuntien rakentamisen ennätyslukemiin

Israelin siirtokuntien rakentaminen miehitetyille palestiinalaisalueille nousi viidenneksellä viime vuonna, kertoo Peace Now -järjestö.

Israel rikkoi siirtokuntien rakentamisennätyksensä vuonna 2011, kertoo siirtokuntia vastustava Peace Now -järjestö vuosiraportissaan.

Raportin mukaan viime vuonna Israel aloitti 1 850 uuden talon rakentamisen miehitetylle Länsirannalle. Se on viidenneksen enemmän kuin edellisvuonna. Yhteensä työn alla oli viime vuonna yli 3 500 rakennusta.

Sen jälkeen, kun Israel otti palestiinalaisille kuuluvan Länsirannan haltuunsa vuonna 1967, alueelle on muuttanut noin puoli miljoonaa juutalaista. Siirtokunnat ovat kansainvälisen oikeuden mukaan laittomia.

Israelin ja palestiinalaisten väliset rauhanneuvottelut katkesivat syksyllä 2010 Israelin kieltäydyttyä lopettamasta siirtokuntien rakentamista.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia