Israelin korkein oikeus vahvisti ihmisoikeussopimuksia rikkovan aviopuolisolain | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Israelin korkein oikeus vahvisti ihmisoikeussopimuksia rikkovan aviopuolisolain

Voimassa olevan lain mukaan Israelin kansalaisen puoliso ei pääse maahan, mikäli hän on palestiinalainen.

Israelin korkein oikeus päätti 11. tammikuuta, että kiistanalainen kansalaisuutta ja maahantuloa säätelevä laki on perustuslainmukainen. Laki estää Israelin kansalaisen puolison maahantulon, mikäli hän on palestiinalainen ja asuu Gazassa, Länsirannalla, Israelin naapurimaissa tai millä tahansa Israelin turvallisuusuhkaksi luokittelemalla alueella.

Lakia on kritisoitu laajasti niin Israelissa kuin sen ulkopuolellakin, sillä sen katsotaan syrjivän maan palestiinalaisvähemmistöä ja olevan kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastainen. Noin viidesosa Israelin kansalaisista on palestiinalaisia arabeja, joista moni on avioitunut Gazassa tai Länsirannalla asuvan palestiinalaisen kanssa.

Muun muassa Human Rights Watch vaatii Israelia kumoamaan lain, sillä se loukkaa Israelin hyväksymiä kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, erityisesti kansainvälistä yleissopimusta kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamisesta.

Perheiden yhdistämisen estävä laki koskettaa tuhansia perheitä. Ne joutuvat muuttamaan pois Israelissa, asumaan siellä laittomasti tai asumaan erillään, arabivähemmistön oikeuksia Israelissa puolustava ihmisoikeusjärjestö Adalah toteaa tiedotteessaan.

Israelin sisäministeriö ryhtyi rajoittamaan israelilais-palestiinalaisten perheiden yhdistämistä vuonna 2002 toisen intifadan aikana. Israelin parlamentti hyväksyi yhdistämistä rajoittavan lain seuraavana vuonna sekä teki siihen muutoksia vuosina 2005 ja 2007.

Ratkaisua tehdessään korkein oikeus jakautui ja päätös syntyi äänin 6-5. Äänestyksessä voittaneet tuomarit perustelivat kantaansa sillä, että vaikka laki loukkaisikin Israelin kansalaisten perustuslaillisia oikeuksia, loukkaus olisi suhteellinen, eikä rikkoisi Israelin perustuslakeja.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia