Järjestöt moittivat suomalaismediaa Sahelin kriisin unohtamisesta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Järjestöt moittivat suomalaismediaa Sahelin kriisin unohtamisesta

Vaikka lähes 19 miljoonaa ihmistä kärsii nälästä, media on ollut hiljaa, kritisoivat Plan ja Kirkon Ulkomaanapu.

Sahelin alueella Länsi-Afrikassa on meneillään suuri humanitaarinen kriisi pitkittyneen kuivuuden ja ruoan puutteen vuoksi. Suomen mediassa tilanne ei ole ollut esillä avustusjärjestöjen toivomalla tavalla.

"Median moraalinen velvollisuus olisi ollut pitää asiaa esillä jo paljon aiemmin. Tavalliset ihmiset, joilla on sydäntä auttaa, eivät ilman näkyvää tukea medialta saavuta avustusjärjestöjä", toteaa Planin humanitaarisen avun erityisasiantuntija Maritta Niskanen-Tamiru, joka vietti juuri kuukauden ruokakriisin keskellä Burkina Fasossa ja Nigerissä.

Hänen mukaansa suomalaismedialle pitäisi antaa sapiskaa, sillä kyseessä on maailman hitaasti kehittyvistä humanitaarisista kriiseistä numero yksi tällä hetkellä. Lähes 19 miljoonan ihmisen arvellaan kärsivän ruoan puutteesta.

Samoilla linjoilla Niskanen-Tamirun kanssa on Kirkon Ulkomaanavun humanitaarisen avun koordinaattori Maria Katajisto.

"Suomalaismedia on mielestämme toistaiseksi uutisoinut Sahelin tilanteesta harmillisen vähän. Yksi syy on, että hitaasti kehittyvät katastrofit, kuten kuivuus, herättävät yleensä huomattavasti vähemmän mielenkiintoa kuin äkilliset katastrofit, kuten maanjäristykset. Hitaasti kehittyvät katastrofit ovat yksinkertaisesti vähemmän mediaseksikkäitä, unohtuvat helposti ja jäävät äkillisten katastrofien varjoon", hän toteaa.

Avuntarpeeseen vastaaminen haastavaa

Sahelin alue kattaa yhdeksän maata: Mali, Mauritania, Burkina Faso, Niger, Tšad, Gambia, Senegal, Kamerun sekä Nigerian pohjoisosat. Viidessä ensimmäisessä maassa tilanne on pahin.

Kriisin ensimmäiset merkit olivat näkyvissä jo viime vuoden lopulla, kun sateiden todettiin olevan jäämässä hyvin vähäiseksi.

"Ruokakriisin taustalla on niin luonnonilmiöihin liittyviä, poliittisia kuin taloudellisia syitä. Epäsäännölliset sateet ovat pienentäneet satomääriä samalla, kun ruoan ja rehun viljelyyn soveltuva maa-ala on kaventunut muun muassa ilmastonmuutoksen vuoksi. Myös globaali talouskriisi ja hintojen nousu ovat pahentaneet kroonista köyhyyttä ja haavoittuvaisuutta", Katajisto arvioi.

Suomalaisjärjestöjen apua suunnataan tällä hetkellä erityisesti Nigeriin, Maliin, Mauritaniaan ja Burkina Fasoon. Tilannetta kiristää entisestään Pohjois-Malin poliittinen konflikti, jonka takia yli 350 000 ihmistä on joutunut pakenemaan levottomuuksia.

"Kaikkein pahin tilanne on pienten lasten kohdalla. Yli miljoonaa lasta uhkaa vakava aliravitsemus. Kansainvälisellä avulla on kiire. Lisäksi parhaillaan alkava sadekausi tulee vaikeuttamaan ruoan jakelun logistiikkaa leireille, joille saapuu päivittäin uusia pakolaisia", Niskanen-Tamiru kertoo.

Niskanen-Tamirun mukaan kansainvälinen yhteisö on reagoinut nyt nopeammin kuin viimevuotiseen Itä-Afrikan ruokakriisiin, mutta lähes 19 miljoonan ihmisen avuntarve on valtava.

YK kumppaneineen on vedonnut kansainväliseen yhteisöön saadakseen 1,6 miljardia dollaria nopeasti huononevan tilanteen suitsimiseksi Länsi-Afrikassa.

Suomi myönsi tänään kehitysministeri Heidi Hautalan päätöksellä 1,5 miljoonaa euroa hätäapua Sahelin kriisiin.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia