Järjestöt vaativat asuttujen alueiden pommitusten lopettamista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Järjestöt vaativat asuttujen alueiden pommitusten lopettamista

Asutuilla alueilla 85 prosenttia uhreista on siviilejä, selviää Action on Armed Violence -järjestön tutkimuksesta.

Siviilit joutuvat kärsimään yhä enemmän konfliktien ilmaiskuista ja pommituksista.

Action on Armed Violence -järjestön tutkimuksen mukaan englanninkielisessä mediassa kerrottiin yli 20 000 siviilin kuolleen räjähtävistä aseista vuoden 2010 lokakuun ja vuoden 2011 syyskuun  välillä. Asutuilla alueilla uhreista 85 prosenttia oli siviilejä.

Järjestö kuuluu kansainväliseen räjähdysaseverkostoon, joka vaatii valtioita kieltämään pommitukset asutuilla alueilla.

Tänä vuonna pommituksissa ja rakettihyökkäyksissä on kuollut siviilejä muun muassa Norsunluurannikolla, Libyassa ja Syyriassa.

YK:n turvallisuusneuvosto väitteli keskiviikkona siviilien suojelemisesta aseellisissa konflikteissa.

Vaikka YK:n pääsihteeri viime vuonna pyysi valtioita keräämään tietoa räjähdyshyökkäysten aiheuttamista kuolemista ja haavoittumisista, valtiot eivät ole vastanneet pyyntöön.

Räjähtäviä aseita ovat muun muassa räjähdysaineet, kranaatinheittimet ja ilmapommitukset.

"Muistakaamme että siviilit eivät kärsi siksi, koska he ovat väärässä paikassa väärään aikaan. Siviilit kärsivät yhä useammin siksi, että heitä kohtaan tarkoituksella hyökätään, Ban Ki-moon sanoi keskustelussa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia