Jemenissä yritetään jälleen rauhaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Jemenissä yritetään jälleen rauhaa

Osapuolet ovat luvanneet lopettaa taistelut huhtikuussa viikkoa ennen rauhanneuvotteluiden alkua, kertoo YK.

Jemenin konfliktin osapuolet ovat suostuneet lopettamaan vihamielisyydet huhtikuussa ennen rauhanneuvotteluiden alkua, kertoi YK:n Jemen-lähettiläs Ismail Ould Cheikh Ahmed eilen.

YK:n tiedotteen mukaan osapuolten on määrä ryhtyä neuvottelemaan Kuwaitissa 18.4., ja taisteluiden on määrä lakata 10.4. keskiyöllä. Neuvotteluissa keskustellaan muun muassa aseistettuja ryhmien vetäytymisestä ja poliittisen vuoropuhelun aloittamisesta. Rauhaa on yritetty maahan jo aiemmin, tuloksetta.

Jemen on kärsinyt vuosia useista sisäisistä konflikteista, mutta viimeisten puolentoista vuoden aikana tilanne on pahentunut shiialaisten huthikapinallisten ja hallituksen välisten sekä muiden aseellisten ryhmien taisteluiden kiihdyttyä. Saudi-Arabia ryhtyi pommittamaan kapinallisia vuosi sitten liittolaistensa tuella, mikä on vaikeuttanut tilannetta.

Saudi-Arabia on saanut konfliktin aikana raskasta kritiikkiä siviilien asuinalueiden pommittamisesta. Ihmisoikeusjärjestö vaativat tällä viikolla, että aseiden myynti maalle lopetettaisiin.

YK:n Jemenin humanitaarinen koordinaattori Jamie McGoldric kuvaili tällä viikolla kulunutta vuotta jemeniläisten kannalta "hirvittäväksi". Taisteluissa on kuollut noin 6 400 ihmistä, joista puolet siviilejä, yli 30 000 on loukkaantunut ja 2,5 miljoonaa on paennut. Osasyy humanitaariseen kriisiin on hänen mukaansa ollut satamien ja lentokenttien pommittaminen, sillä maa on lähes täysin riippuvainen tuontiruuasta.

Jemen oli humanitaarisessa kriisissä jo ennen konfliktia, ja nyt yli 20 miljoonaa ihmistä, 80 prosenttia kansasta, tarvitsee jonkinlaista apua. Maailman ruokaohjelma WFP on rahapulan vuoksi joutunut leikkaamaan ruoka-annokset 75 prosenttiin normaalista.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia