Kaivosyhtiöt pullikoivat veroja vastaan Perussa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kaivosyhtiöt pullikoivat veroja vastaan Perussa

Jo 26 yhtiötä on nostanut oikeusjutun verosta, jonka avulla valtio haluaa rahoittaa kaivostoiminnan ympäristövaikutusten valvontaa.

(IPS) -- Jo 26 koti- ja ulkomaista kaivosyhtiötä on nostanut Perussa oikeusjutun verosta, jonka avulla valtio haluaa rahoittaa kaivostoiminnan ympäristövaikutusten valvontaa.

Valvontaveron perintä alkoi jo vuonna 2000 ohjeella, että se ei saa ylittää prosenttia yhtiön tuotoista muiden verojen jälkeen. Viime joulukuussa vero leikattiin 0,14 prosenttiin myyntituloista vuosina 2014–2015, ja se laskee 0,13 prosenttiin 2016.

Kaivosyhtiöiden mielestä kyse on rosvouksesta, koska valtion saama verotulo ylittää ympäristövalvonnan kulut reippaasti. Veron tuotoksi arvioidaan tänä vuonna noin 11 miljoonaa euroa.

Oikeusjuttuja nostaneiden yritysten joukossa on useita, jotka ovat itse olleet syytteessä vakavista ympäristö- ja työsuojelurikoksista.

"Yhtiöt käyvät yhä röyhkeämmiksi", sanoo ympäristöasioiden apulaisministeri José de Echave. Hänen mukaansa pullikointiin kannustaa poliittinen ilmapiiri, jossa pyritään poistamaan kaikki esteet ulkomaisilta investoinneilta.

Peru on maailman viidenneksi suurin kullan ja toiseksi suurin hopean tuottaja. Kuparin, sinkin ja tinan tuottajana se on kolmantena ja lyijyn osalta neljäntenä. Maan viennistä 60 prosenttia on kaivannaisia.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia