Kanada hamuaa Pohjoisnapaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kanada hamuaa Pohjoisnapaa

Suunnitteilla olevaa aluevaatimukseen sisältyy kiistanalainen Pohjoisnavan halki kulkeva merenalainen vuorijono, jota vaativat itselleen myös Venäjä ja Tanska.

Kanada ryhtyy valmistelemaan Pohjoisnapaa koskevaa aluevaatimusta YK:lle, raportoivat uutislähteet. Maan hallitus ilmoitti aikomuksistaan viime viikolla.

Maa on jo esittänyt YK:lle alustavia vaatimuksia Pohjoisnavasta osana vaatimusta Kanadan aluevesien laajentamista Atlantin valtamerellä.

Suunnitteilla oleva aluevaatimus koskee Kanadan mannerjalustan ulkorajoja, ja siihen sisältyy myös kiistanalainen Pohjoisnavan halki kulkeva merenalainen vuorijono Lomonosovin harjanne, jota vaativat itselleen myös Venäjä ja Tanska.

Brittiläisen Kolumbian yliopiston kansainvälisen oikeuden asiantuntija Michael Byersin mukaan Kanadan aluevaatimukselle ei ole perusteita ja siinä on kyse lähinnä kasvojen säilyttämisen politiikasta.

"Stephen Harper ei halua jäädä historiaan pääministerinä, joka luovutti Pohjoisnavan hallinnan", Byers toteaa The Guardian -lehden haastattelussa.

YK:n aluevaatimuksia käsittelevä elin ei tee päätöksiä, mutta valmistelee puitteet valtioiden välisille neuvotteluille.

Pohjoisnavan hallintaan Kanadan lisäksi esittäneet kiinnostusta Venäjä, Yhdysvallat, Tanska ja Norja. Alueella arvioidaan sijaitsevan lähes kolmannes löytämättömistä kaasuvaroista ja kuudennes öljyvaroista.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia