Kenia kiristämässä järjestöjen ja median kontrollia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kenia kiristämässä järjestöjen ja median kontrollia

Järjestöjä rangaistaan nyt Kenian johtajien ICC-oikeudenkäynneistä, sanoo Human Rights Watch.

Kenia on ottamassa käyttöön sekä järjestöjen että median toimintaa sääteleviä lakeja, jotka loukkaisivat vakavasti perusoikeuksia, pelkäävät ihmisoikeusjärjestöt.

Maan parlamentin käsittelyyn on lähiviikkoina tulossa laki, joka asettaisi 15 prosentin katon sille, miten paljon kansalaisjärjestö voi saada ulkomaista rahoitusta. Laki antaisi myös viranomaisille lisää valtaa päättää järjestöjen rekisteröinnistä.

"Katolla olisi tuhoisa vaikutus järjestöjen mahdollisuuksiin auttaa eniten apua tarvitsevia", toteaa ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin vara-aluejohtaja Sarah Jackson.

Hän muistuttaa, että monet kenialaisjärjestöt välittävät yhteisöille koulutuksen ja terveydenhuollon kaltaisia peruspalveluita.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin (HRW) mukaan järjestöjen tiukentuneessa kontrolloinnissa näyttää olevan kyse Kenian johtajien viimeaikaisista oikeudenkäynneistä kansainvälisessä rikostuomioistuimessa ICC:ssä. Maan presidenttiä Uhuru Kenyattaa, varapresidentti William Rutoa ja entistä toimittajaa Joshua Arap Sangia syytetään ICC:ssä vuoden 2007 presidentinvaalien jälkeisen väkivallan organisoinnista. Väkivaltaisuuksissa kuoli 1 100 ihmistä. Ruton tapaus on parhaillaan käsittelyssä, Kenyattan oikeudenkäynti alkaa helmikuussa.

Järjestöt ovat huolissaan myös medioiden kiristyvästä kontrollista. Lokakuun lopussa meni läpi laki, joka perustaisi erillisen mediatuomioistuimen ja antaisi viranomaisille mahdollisuuden sakottaa medioita ja journalisteja heppoisin perustein. Laki vaatii vielä presidentin hyväksynnän. Lisäksi käsittelyyn on tulossa laki, joka antaisi valtiolle mahdollisuuden kieltää sellaiset sisällöt, jotka ovat "kansallisten etujen" vastaisia.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia