Kiinassa hiekkapuhalletaan edelleen farkkuja | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kiinassa hiekkapuhalletaan edelleen farkkuja

Useimmat suuret brändit ovat kieltäneet farkkujen hiekkapuhalluksen, mutta vapaaehtoinen kielto ei toimi, sanovat järjestöt.

Farkkujen hiekkapuhallus pitäisi kieltää maailmanlaajuisesti, vaativat kansainväliset kampanjajärjestöt. Tuoreen raportin mukaan hengenvaarallinen toimenpide jatkuu Kiinassa kielloista huolimatta.

Hiekkapuhallus saa farkut näyttämään kuluneilta, mutta samalla se aiheuttaa silikoosia, joka on jopa kuolemaan johtava parantumaton keuhkosairaus. Järjestöt ovat kampanjoineet vuosia käytännön poistamiseksi, ja useimmat länsimaiset brändit kielsivät hiekkapuhalluksensa käytön farkkujensa valmistuksessa jo muutama vuosi sitten.

Kiinassa valvonnan olemattomuuden vuoksi menetelmää kuitenkin käytetään edelleen, neljän kansainvälisen järjestön raportista (pdf) selviää.

Kuutta Kiinassa toimivaa farkkutehdasta käsittelevän raportin mukaan monet tehtaiden työntekijöistä ovat tehneet töitä ilman virallista työsopimusta. Näin sairastuneiden on vaikea todistaa, että keuhkosairaus johtuisi hiekkapuhalluksesta. Useassa tehtaassa puhallusta tehdään myös öisin, jolloin tarkastustoimenpiteet ja kiinni jäämisen mahdollisuudet ovat epätodennäköisiä.

Järjestöt vaativat nyt maailmanlaajuista hiekkapuhalluksen kieltoa ja koko farkkuteollisuuden työntekijöiden oikeuksien ja suojelun parantamista.

"On selvää, että brändien vapaaehtoiset kiellot eivät suojele riittävästi työntekijöitä", sanoo Clean Clothes -kampanjan edustaja Dominique Muller.

Myös monet muut farkkujen käsittelytekniikat, kuten käsihionta ja kemikaalien ruiskutus, aiheuttavat terveysongelmia, jotka vaatisivat puuttumista, järjestöt huomauttavat.

Raportin taustalla ovat kansainvälisen ammattiliiton IHLO:n Hong Kongin toimisto, opiskelijoiden ja tutkijoiden yritysten väärinkäytöksiä valvova SACOM, Clean Clothes -kampanja sekä työntekijöiden oikeuksia ajava War on Want -järjestö.

 

 

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia