Kirgisia suunnittelee Venäjän mallin mukaista järjestölakia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kirgisia suunnittelee Venäjän mallin mukaista järjestölakia

Ulkomaista rahoitusta saavien, poliittista toimintaa harjoittavien järjestöjen pitäisi ehdotuksen mukaan rekisteröityä ulkomaisiksi agenteiksi.

Kirgisian parlamentissa etenee laki, joka vaatisi ulkomaista rahoitusta ja "poliittista" toimintaa harjoittavia järjestöjä rekisteröitymään ulkomaisiksi agenteiksi. Esitys on herättänyt huolta, sillä se muistuttaa Venäjän vuonna 2012 säätämää agenttilakia, jonka varjolla on käyty useiden järjestöjen kimppuun.

Kirgisian lakiesitys läpäisi ensimmäisen kierroksen parlamentissa viime viikolla. Se vaatii vielä kaksi käsittelykierrosta lisää sekä maan presidentin allekirjoituksen.

Ihmisoikeustoimijoiden mukaan toteutuessaan laki vaikeuttaisi järjestöjen toimintaa, antaisi niille kielteisen leiman ja rikkoisi muun muassa yhdistymisen vapautta.

Esityksen mukaan järjestöjen johtajat voisivat saada jopa kolmen vuoden vankeusrangaistuksen, jos järjestöt yllyttäisivät kansalaisia kieltäytymään kansalaisvelvollisuuksistaan tai syyllistymään muihin laittomuuksiin. Viranomaiset voisivat jäädyttää rekisteröitymättömien järjestöjen toiminnan ilman oikeuden päätöstä.

Lain epämääräisen sanamuodon vuoksi lähes mikä tahansa toiminta voitaisiin määritellä poliittiseksi, kritisoi ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch kannanotossaan. Järjestön mukaan laki rikkoisi sekä Kirgisian perustuslakia että maan yleisiä ihmisoikeusvelvoitteita suojella ilmaisun ja yhdistymisen vapautta.

Myös muun muassa YK:n ihmisoikeusvaltuutettu on aiemmin kritisoinut lakialoitetta, samoin Etyj, EU ja YK:n kehitysohjelma UNDP.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia