Kirkon Ulkomaanapu lähettää apua Syyriaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kirkon Ulkomaanapu lähettää apua Syyriaan

Järjestöt ovat huolissaan Syyrian siviilien tilanteesta.

Kirkon Ulkomaanapu toimittaa yhteistyökumppaniensa kautta Syyrian väkivaltaisuuksien uhrille noin 100 000 euron arvosta ruokaa ja raha-apua.

Avustuksia jaetaan noin 7 000 perheelle kriiseistä pahiten kärsineillä alueilla. Ruuan ja raha-avun lisäksi annetaan lääkkeitä, suojaa ja psykososiaalista tukea. Vain harvalla järjestöllä on lupa toimittaa apua Syyriaan.

Järjestö on huolissaan siitä, että monien kaupunkien asukkaat kärsivät ruoan, puhtaan juomaveden, lääkkeiden sekä sähkön puutteesta. Ulkonaliikkumiskielto vaikeuttaa asukkaiden liikkumistaan sekä haavoittuneiden toimittamista sairaalahoitoon.

Myös YK on joutunut lopettamaan tarkkailuoperaationsa väkivallan vuoksi.

Amnesty: Sotarikoksia

Arabikevään innoittama protestointi uudistuksien puolesta käynnistyi Syyriassa viime vuoden helmikuussa. Hallituksen ja opposition välisissä yhteenotoissa on kuollut ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin tietojen mukaan yli 10 000 ihmistä, joskin todellinen luku voi olla suurempikin.

Järjestön tuoreen raportin mukaan Syyrian hallituksen joukot ovat syyllistyneet vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin ja kansainvälisen oikeuden loukkauksiin, jotka voidaan lukea rikoksiksi ihmisyyttä vastaan sekä sotarikoksiksi.

Amnestyn 23 kaupungissa ja kylässä haastattelemat perheet kertoivat sotilaiden sekä puolisotilaallisten shabiha-joukkojen muun muassa ampuneen kuoliaaksi heidän sukulaisiaan ja joissakin tapauksissa polttaneet ruumiit.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia