Kolumbian sissiliike läikkyy Venezuelaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kolumbian sissiliike läikkyy Venezuelaan

Amazonasin osavaltion alkuperäisasukkaat eivät pidä tunkeilijoista, kirjoittaa Humberto Márquez.

(IPS) -- Etelä-Amerikan sitkeähenkisin sissiliike, vasemmistolainen Farc, neuvottelee rauhasta kotimaansa Kolumbian hallituksen kanssa. Samaan aikaan sissejä liikkuu yhä enemmän Venezuelan puolella.

"Näemme päivittäin aseistettuja sissejä kuljettamassa tarvikkeita veneillä", kertoo Antonioksi esittäytyvä mies, joka on toiminut ikänsä venekuskina Cuaojoella Venezuelan eteläisessä Amazonasin osavaltiossa.

"Kun valtion lähettämä ruoka-avustus saapuu, osa siitä lähtee Farcin kavereiden mukaan", sanovat asukkaat sata kilometriä etelämpänä sijaitsevassa Maroassa.

Atabapon rajakylässä sissejä on tavattu etsimässä leiripaikkoja. He yrittävät myös värvätä nuorukaisia riveihinsä.

Intiaanien aluetta

Sademetsän, vuolaiden jokien ja runsaiden mineraalivarojen Amazonasissa on 184 000 asukasta. Reilu puolet kuuluu alkuperäiskansoihin, joita on parikymmentä.

Sissien ilmaantuminen on uusi vitsaus syrjäseudulla, joka on kärsinyt luvattomien kullankaivajien tunkeilusta.

Osavaltion kuvernööri Liborio Guarullarvioi, että alueella saattaa olla jopa 4 000 Farc-sissiä.

"He ovat neuvotelleet kauppiaiden kanssa sotaverojen perinnästä viiden kilometrin päässä täältä", Guarulla kertoo pääkaupungissa Puerto Ayacuchossa.

Hän uskoo, että Kolumbian armeijan viime vuosien leppymätön sissijahti sai lopulta farcilaiset ylittämään rajan. Farc tarttui aseisiin 1964, mutta on viime kuukausina hieronut sovintoa Kolumbian hallituksen kanssa Kuuban Havannassa.

Yhteistyö torjutaan

Toukokuussa sissit ehdottivat yhteistyötä intiaanikansalle, joka tunnetaan nimillä uwottyja ja piaroa,

"Kieltäydyimme, koska heidän läsnäolonsa, kuten kullankaivajienkin, uhkaa perinteitämme. Haluamme elää ilman muita aseita kuin viidakkoveitsiä ja metsästyskiväärejä", Caño de Uñan yhteisön samaani José Carmon sanoo.

Tapaamisten jälkeen viiden jokilaakson uwottyjat julkistivat Farcille osoitetun kirjeen, jossa paheksuttiin sissien oleskelua alueella.

Intiaanit torjuivat kaupankäynnin ja väkensä värväämisen sissien riveihin. Näille suositeltiin paluuta sinne, mistä tulivatkin.

Salakuljetus kukoistaa

Heimojen edustajia huolestuttaa, että asukkaat joutuvat kilpailemaan salakuljettajien kanssa ruoasta ja polttoaineesta.

"Saadaksemme jauhoja, sokeria, ruokaöljyä, riisiä ja kahvia joudumme matkustamaan aina Puerto Ayacuchoon asti", uwottyja-opettaja Juan Pablo Arana valittaa.

Bensiini on Venezuelassa maailman halvinta, 20 litraa saa Ayacuchossa limsapullon hinnalla, mutta viidakossa hinta voi nousta 500-kertaiseksi.

Luvaton kullankaivuu kiihdyttää osaltaan salakuljetusta. Aranan mukaan sotilaat ratsaavat hanakasti intiaanien veneet, mutta sulkevat silmänsä kullankaivajilta ja salakuljettajilta.

Kuvernööri Guarulla kertoo, että Maroan kylässä on vain yksi sähkölaitos, mutta sinne tuodaan joka kolmas päivä 100 000 litraa polttoainetta, joka katoaa saman tien. "Kenelle se myydään?" hän ihmettelee.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia