Kreikan nuorison toteutumaton kapina

28.10.2011
Pierre Daum

(Kuva: Apostolos Papadopoulos / cc 2.0)(Kuva: Apostolos Papadopoulos / cc 2.0)Ateenan nuoriso nousi kapinaan joulukuussa 2008, kun yksi nuori oli kuollut poliisien luoteihin Exarchian kaupunginosassa. Miljoonat kreikkalaiset seurasivat nuorten perässä kaduille osoittamaan mieltään ja osa mielenosoituksista kärjistyi väkivaltaisiksi mellakoiksi.

Finanssikriisi on sittemmin romuttanut maan talouden. Euroopan unioni ja Kansainvälinen valuuttarahasto ovat pakottaneet Kreikan hallituksen polvilleen kriisipaketeillaan, joiden ankaria ehtoja vastaan kansa protestoi kaduilla. Reilusti yli puolet Kreikan äänioikeutetuista jätti äänestämättä vuoden 2010 vaaleissa.

Läpeensä korruptoitunut poliittinen järjestelmä ei silti osoita uudistumisen merkkejä, sillä protestiliikkeet eivät kanavoidu vaihtoehtoiseksi poliittisiksi liikkeeksi. Räjähdysaltis kyllästyminen vallitsee yhä Ateenan nuorison keskuudessa, kun todellisia poliittisia vaihtoehtoja ei tunnu olevan ja nuorisotyöttömyys on noussut ennätyslukemiin.

Varakkaat korttelin päässä "vaarallisista sosiaaliluokista"

Joulukuun 2008 nuorisomellakoiden kipinä pääsi irti pienenpienellä Messologiun kävelykadulla, pahamaineisen Exarchian kaupunginosan sydämessä Ateenassa. Kadun varrella on muutamia baareja ja puita. Kymmeniä nuoria istuu siellä täällä ryystämässä olutta, jotkut paljaalla maalla. Olutta juodaan kulmakaupasta ostetusta puolen litran pullosta: ”Se on halvempaa.”

Seinillä on joka puolella julisteita ja tägejä ja kuvia 15-vuotiaasta Alexista, joka kuoli 6. joulukuuta 2008 poliisin luoteihin. ”Se tapahtui täsmälleen tuolla”, nuorisojoukko näyttää mustaa marmorilaattaa. Kaikki olivat paikalla noina hulluina päivinä vuoden 2008 joulukuussa ja öinä, jotka olivat täynnä liekkejä, hajotettuja kauppoja ja kyynelkaasua.

Exarchiasta on kirjoitettu paljon. Sitä on kuvailtu anarkistien kokoontumispaikaksi, narkkarien luolaksi ja huligaanien turvasatamaksi. Voisi luulla saapuvansa kurkunleikkaajien kaupunginosaan, joka on täynnä mustiin pukeutuneita, huumeita käyttäviä nuoria. Mutta Exarchiasta löytyykin viehättävä pikkukatujen kudelma, joita reunustavat kymmenet ravintolat, baarit, kirjakaupat ja pienet käsityöläiskaupat.

Viereisistä yliopistoista virtaa massoittain opiskelijoita, samoin kuin opettajia, älymystöä, taiteilijoita, vasemmistolaista väkeä. Kaduilla tulee vastaan myös lukuisia poliiseja. He ovat nilkkasuojuksilla, kypärillä, pistooleilla ja pampuilla varustettuja jykevärakenteisia nuoria miehiä – vyöhön kiinnitetty kaasunaamari kuuluu vakiovarusteisiin.

”Pidän paljon Exarchiasta”, väittää Christos Papoutsis, kansalaisten turvallisuudesta ja suojelusta vastaava ministeri. ”On kuitenkin valitettavaa, että ilman poliisien läsnäoloa Exarchian asukkaat nousisivat kapinaan, rikkoisivat korttelin kauppojen ikkunat ja heittelisivät Molotovin koktaileja.” Kadulla väite kumotaan tuota pikaa. ”Aivan puuta heinää! Ei täällä kukaan halua tuhota kauppoja”, korjaa Petros, yksi alueen asukkaista. ”Kytät ovat täällä saartamassa kaupunginosaa, rauhoittamassa porvaristoa ja vakuuttelemassa, että ’huligaaneja’ pidetään silmällä.”

Yksi merkillepantava yksityiskohta Ateenan maantieteestä on, että varakkain keskustan kaupunginosa Kolonaki sijaitsee vain yhden kadun päässä Exarchian ”vaarallisista sosiaaliluokista”. Vuoden 2008 joulukuussa raja ylitettiin, ja Kolonakian luksusliikkeet olivat mielenosoittajien ensimmäisinä kohteina. Nykyään alue on täpötäynnä poliiseja.

Vasemmiston uudelleenjärjestäytyminen ja vaalitappio

Mitä on jäljellä pari vuotta näiden tapahtumien jälkeen siitä vastarintaenergiasta, jota Kreikan nuoriso oli tulvillaan? ”Ei juuri mitään ja samalla aika paljon…”, vastaa Vangelis, anarkistisen AK-liikkeen jäsen. ”Muutamia kollektiivisia kasvimaita ja kymmenisen vallattua taloa Ateenassa”, hän lisää.

Vangelis pyörittää ystäviensä kanssa Themistokleouksenkadun anarkistien keskusta, joka pitää sisällään baarin, luentotilan ja luokkahuoneen maahanmuuttajille kielenopetusta varten. Kahden kadun päässä asukkaat ovat ottaneet käyttöön vanhan parkkipaikan ja muuttaneet sen pieneksi kasvitarhaksi, johon kuuluu itsepalveluperiaatteella toimiva baaritiski.

Kovien huumeiden käyttäjät on sen sijaan ajettu pois kaupunginosan pieneltä keskusaukiolta alueen asukasyhdistyksen ja kovaotteisten anarkistiryhmien yhteistyöllä. Aukiosta on tullut Exarchian järjestötoiminnan ja yöelämän keskus. Miksi kaikki tämä vaiva? ”Se antaa meille toivoa, että utopiamme ovat toteuttamiskelpoisia”, Vangelis kiirehtii vastaamaan.

Nuorison kapinaliikkeessä syntyi myös uusi antikapitalistinen liittoutuma nimeltään Antarsya.Se on noin kymmenen pienen äärivasemmistolaisen ryhmän yhteensulautuma, joukkoon kuuluu myös trotskilaisia ryhmiä. Tavoitteena on raivata poliittista toimintakenttää urbaanille vastarinnalle. Kymmenen kuukautta perustamisensa jälkeen Antarsya sai parlamenttivaaleissa 0,4 prosenttia äänistä. Sen sijaan vanhempi vasemmistokoalitio Syriza (Synaspimos Rizospastikis Aristeras) kärsi lokakuun 2009 vaaleissa tappion 4,6 prosentin äänisaaliilla ja menetti yhden paikan parlamentissa.

Sitten Kreikka suistui kriisiin. Koko vuotta 2010 leimasivat palkansaajien lakot ja mielenosoitukset. Exarchian nuoret ottivat osaa mielenosoituksiin. He ovat Christinan, 26-vuotiaan työttömän arkkitehdin, tavoin vakuuttuneita, että Papandreoun, IMF:n ja Euroopan unionin allekirjoittama lainasopimus ”ei ole muuta kuin kapitalismin uusi temppu, jonka tarkoituksena maksattaa työväenluokilla velka, jota he eivät ole aiheuttaneet”.

Tuhopoltto kasvatti spekulaatioita salaliitoista

Mielenosoitukset eivät kuitenkaan olleet joka kerralla yhtä runsaslukuisia, lukuun ottamatta ehkä toukokuun 5. päivää. ”En ole koskaan nähnyt kadulla yhtä paljon ihmisiä. Se oli mieletöntä!”, innostuu Xenia, sosiaalipsykologian professori Panteionin yliopistosta Ateenassa.

”Kerran joku ryhmä alkoi huutaa: ’Palakoon koko helvetin parlamentti!’ Ja koko joukko toisti mylvien perässä. Hävettää sanoa, mutta myös minä olin silloin huutamassa.” Hänen ystävänsä Maria, talousministeriön hallintopäällikkö lisää: ”Uskon, että ilman niitä kolmea kuolonuhria olisimme tänään parlamentissa.” Kolme työntekijää tukehtui kuoliaaksi mielenosoituksen aikana syttyneessä toimistotulipalossa, mikä oli kohtalokas isku kansalaisliikehdinnälle.

Kun poliisi ei saanut kiinni kolmea tuhopoltosta vastuussa ollutta huppupäätä, maaperä oli hedelmällinen kovassa huudossa oleville spekulaatioille salaliitoista ja hallituksen sekaantumisesta tuhopolttoon. Vielä saman päivän iltana poliittinen tähtijuontaja Yannis Pretenderis ärjyi televisiokanava Megalla: ”Tässä seuraus siitä kun kadulla huudetaan ’Alas parlamentti’.”

Valta kahden perheen käsissä

Jos haluaa todella saada kattavan kuvan Kreikan nuorison mielenlaadusta, on otettava etäisyyttä Exarchiaan. Tuo voimakkaita kuvia etsivän median vahva magneetti ei ole Kreikka pienoiskoossa, vaikka sen ylipolitisoituneet nuoret ja anarkistiryhmät voivatkin kriisin aikana muodostaa tärkeän etujoukon.

Joka ilta Psirin, Monastirakin ja Gazin kaupunginosien baarit, jotka sijaitsevat muutaman sadan metrin päässä Akropoliksesta luoteeseen, täyttyvät laitakaupungilta tulleesta vakiojengistä. Giorgos, Hara, Panos, Elena, Efthinia, Michalis, Peter ja Lalin olivat kaikki osoittamassa mieltään joulukuussa 2008.

He ilmaisevat mielipiteitään intoutuneesti istuessaan hunajalla jatketun, kuumana karahvista tarjoiltavan rakomeloviinilasiensa ääressä. ”Koko koulu oli kaduilla”, kertoo Panos. ”Halusimme näyttää, että olemme paikalla ja olemassa. Mutta mikään ei muuttunut!”

Opiskelija ja 3,5 euron tuntipalkkaa nostava tarjoilija Panos kiivastuu: ”Se on aina tätä samaa paskaa! Tiedän, etten saa töitä. Valta on pysynyt jo puoli vuosisataa kahden perheen hallussa ja siinä kaikki. Voiko sitä muka kutsua demokratiaksi?” Karamanlisin perhe on hallinnut oikeistopuolue Nea Demokratiaa vuodesta 1955 lähtien. Sosiaalidemokraatteja ovat puolestaan hallinneet Papandreout jo 70 vuoden ja kolmen sukupolven ajan.

Näille nuorille EU:n ja IMF:n lainasopimus on ”aivan liian monimutkainen.” Ennen kuin he ovat edes yrittäneet ymmärtää sen sisältöä, he ovat vakuuttuneita, että sopimus ”ei tule muuttamaan mitään Pasokin ja ND:n organisoimassa korruptoituneessa järjestelmässä”. Kukaan heistä ei ole enää käynyt vuoden 2010 mielenosoituksissa. ”Kaduilla liikkuminen on käynyt liian vaaralliseksi – vastustan väkivaltaa”, perustelee Lalin. Efthinian mukaan ”ammattiliitot ovat joka tapauksessa Pasokin hallinnassa”. Kukaan heistä ei kuulu järjestöihin. ”Meillä on musiikki ja ystäviä, se riittää!”

Epätoivoa talouden kuristuksessa

”On totta, että suurin osa vuoden 2008 mielenosoituksiin osallistuneista nuorista ei lähtenyt enää mukaan vuonna 2010”, vahvistaa Rania Astrinaki, Panteionin yliopiston sosiaaliantropologian laitoksen lehtori. ”Vuonna 2008 heidän osallistumisensa mielenosoituksiin ja jopa väkivaltaisuuksiin oli laajamittaista kaikissa sosiaalisissa kerrostumissa, mutta heidän perimmäisiä motiivejaan ei tarkasti tiedetä.”

Onko nuorison ja palkansaajien liittyminen yhteen samaksi kapinaksi mahdollista? Teoriassa monet tekijät näyttävät yhdistävän heitä. Samat vuoden 2008 ongelmat tuntuvat yhä nuorison keskuudessa ja ovat muuttuneet jopa pahempaan suuntaan: tutkinnoilla on vähän arvoa ja eivätkä niiden haltijat löydä yliopistosta valmistuttuaan kunnollista työtä, hinnat nousevat, poliisi toimii yhä aggressiivisesti.

Nuorten vähimmäispalkasta on vasta äskettäin tullut lakisääteinen (592 euroa kuukaudessa) ja he saavat vähemmän rahaa vanhemmiltaan, jotka puolestaan ovat joutuneet talouskurin kouriin. Vuoden 2010 kesästä lähtien ihmiset ovat saanet tuntea velkakriisipakettien ankarat vaikutukset.

Sama keltainen kyltti seisoo joka puolella kaduilla, kauppojen ikkunoissa ja talojen ovissa: enoikiaztai, vuokrattavana. Virkamiehille ei maksettu tavanomaisia heinäkuussa maksettavia lomarahoja, puolen kuukauden palkkaa.

Miljoona työtöntä ponnistelee vuoden lopussa

Hintojen nousu sokeeraa kansalaisia. Yksityisellä puolella yritykset sulkevat oviaan tai tarkastelevat uudemman kerran työehtosopimuksia. ”Sanomme sen selvästi: vuosi 2011 tulee olemaan Kreikalle hirvittävä”, kertoo Savas Robolis, taloustieteen professori ja työntekijöiden keskusjärjestö GSEE:n tutkimusinstituutin tieteellinen johtaja.

Vuoden 2011 lopussa työttömien määrä ylittänee miljoonan rajan, mikä tarkoittaa 20 prosentin työttömyyttä, kun vuonna 2009 luku oli 15 prosenttia. ”Tämän lisäksi kukaan ei usko hallituksen esittämien verojärjestelyjen oikeudenmukaisuuteen, joiden läpimenoa voideltiin ’olemme kaikki syyllisiä’ -tapaisilla slogaaneilla (syyllisiä petokseen, kähmintään, korruptioon, velan ottoon ja niin edelleen).”

”Verojen takaisinperintä ei ole ainoa yhä edelleen korruptoitunut järjestelmä Kreikassa. Maan politiikassa on myös tiiviitä kytköksiä korkeimpien poliittisten tahojen ja muutamien perheiden välillä, ne ovat tulleet upporikkaiksi tehtyään valtion kanssa yhteistyötä aseteollisuuden, telekommunikaation, merenkulun ja energiatalouden aloilla”, paljastaa kirjailija Takis Theodoropoulos.

”Näiden perheiden toimia ei koskaan tutkita, kun taas tavallinen tallaaja ponnistelee laittaakseen 300 euroa sivuun talteen lahjukseksi, fakelakiksi, lääkärilleen akuutin tarpeen varalle.”

Vastarinnan vaikeus

On monia syitä, jotka estävät poliittisen tilanteen kärjistymisen suoranaiseksi kansannousuksi. Ensinnäkin monet kreikkalaiset omistavat ykkösasuntonsa lisäksi vuokra-asunnon tai palan maata. Omaisuus toimii jonkin aikaa iskunvaimentimena kriisin puhkeamiselle.

Politiikassa äärimmäinen pirstaleisuus haittaa massiivisen liikkeen muodostumista. Sosiaalidemokraattisen hallituspuolueen Pasokin hallitsemaan vasemmistorintamaan voi laskea jopa kuusikymmentä eri ryhmittymää.

”Sosiaalinen tyytymättömyys voi levitä, mutta ei ole kuitenkaan olemassa mitään organisaatiota, joka kykenisi muuttamaan tämän voiman poliittiseksi vastarinnaksi”, suree Manos Skoufoglou, entinen Polytechneionin arkkitehtuurin opiskelija ja trotskilaisen OKDE Spartakosin jäsen.

”Lokakuussa 2009 äänestin Syrizaa”, kertoo Marina, erään anarkistisen teatterin pianisti. ”Olen kuitenkin pettynyt. He eivät lakkaa riitelemästä keskenään. Olen saanut tarpeekseni.”

Myös etujärjestöjen puolella vallitsee pysähtyneisyys. Kreikan ammattiyhdistysliikkeet keskittyvät itse asiassa kahteen keskusjärjestöön, yksityisen sektorin GSEE:hen ja julkisen alan ADEDY:hyn. Koska kummankin johdossa on Pasokin vaikutusvaltaisia johtajia, ne eivät tule vaatimaan velkasopimuksen alasajoa. Sitä vastoin ne haluavat yleislakkojen ja mielenosoitusten kautta pakottaa hallituksen ja IMF:n lieventämään kansantalouden ankaraa vyönkiristystä.

Kreikan politiikan ominaispiirre on yhä voimissaan porskuttava kommunistinen puolue KKE. Se kahmaisi lähes 11 prosenttia äänistä marraskuun 2010 paikallisvaaleissa ja vastustaa jyrkästi kaikkea yhteistyötä muiden vasemmistovoimien kanssa.

”Olisi työväenliikkeen törkeää pettämistä, jos tekisimme yhteistyötä GSEE:n tai ADEDYN:n kanssa. Eritoten nyt, kun he tekevät kaikkensa, jotta työläiset hyväksyisivät hallituksen brutaalit toimenpiteet ja viljelevät ajatusta, että nämä toimet ovat epäoikeudenmukaisia mutta välttämättömiä”, selittää KKE:n pääsihteeri Aleka Papariga.

Suurten mielenosoitusten aikana jokainen vasemmistoryhmä piti huolen siitä minkä lipun alla seisoi: kun GSEE ja ADEDY kutsui väkensä Omonian aukiolle, KKE valitsi Syntagman aukion ja äärivasemmiston ryhmät Patissonin puistokadun kivenheiton päässä anarkisteista.

Toinen nimenomaan Kreikalle ominainen piirre on anarkistien merkittävä painoarvo, lähes yhtä vahva kuin Espanjassa.

”Anarkistien johtamat väkivaltaiset kahakat vuonna 2008 saivat aikaan liikkeen buumin: jäsenmäärä nousi viidestä tuhannesta kymmeneen tuhanteen, tasaisesti ympäri maata”, kertoo anarkistiliitto ESE:n Yannis Androulidakis.

Anarkistit, jotka vaativat ”väkivaltaa hallituksen harjoittamaa väkivaltaa vastaan”, nauttivat eräänlaista hyväksyntää vasemmiston piirissä.10 Heidän läsnäolonsa on kuitenkin kaksiteräinen miekka: väkivalta ilman rajoja saa monet mielenosoittajat kaikkoamaan sen sijaan, että yllyttäisi kansan yleiseen kapinaan.

Lalinin ja hänen ystäviensä tapaan monet nuoret eivät enää osallistu mielenosoituksiin, koska he pelkäävät ”kukuloforeja (ikkunoita rikkovia ja polttopulloja heitteleviä huppupäitä) ja kyynelkaasua, jolla poliisit heille vastaavat”.

Noidankehä työttömyyteen vai kontrolloimatonta väkivaltaa?

Ekonomisti Kostas Vergopoulosin tapaan jotkut ajattelevat, että ”tilanne on räjähdysherkkä ja jokin odottamaton tapahtuma riittää sytyttämään väkivaltaisuudet”. He syyttävät IMF:n suunnitelmaa siitä, että ”se luo noidankehän kaltaisen tilanteen: laskemalla kansalaisten tuloja kulutus lähtee laskuun, mikä taas saa yritykset sulkemaan ovensa, luo työttömyyttä, madaltaa tuloja entisestään ja niin edelleen”.

Toiset ovat Takis Theodoropoulosin tapaan hyvin huolissaan ja pelkäävät ”eräänlaista kontrolloimatonta väkivaltaa, kaikki kaikkia vastaan tilannetta”. Pianisti Marina jakaa saman huolen: ”Pelkään todella fasismin kasvua. Joka ilta Agios Pandeleimosin kaupunginosassa, Exarchian lähellä, äärioikeistolaiset ryhmät hyökkäävät kaduilla maahanmuuttajien kimppuun.”

Silti Ateenan kaduille kerääntyy melkein joka päivä vihaista työväkeä. Mikään yksittäinen vaatimus ei kuitenkaan erottaudu joukosta. Kaduilla on autonkuljettajia, hedelmien ja kasvisten tuottajia, urheiluministeriön virkamiehiä, ovensa sulkeneen kustantamon työntekijöitä, nuoria lääkäreitä, jotka eivät ole saaneet palkkaansa.

Hallitus puolestaan levittää poliisivalvonnan parlamenttitalon ympärille ja koko kaupungin keskustaan, josta on tullut kuin piiritetty linnoitus. ”Papandreou tietää, etteivät ihmiset tule hyväksymään ankaraa kulukuria”, analysoi Sophia, opiskelija Exarchiasta. ”Hän haluaa saada heidät pelkäämään ja viedä siten pienimmätkin mielenosoitushalut.”

Pierre Daum on ranskalainen toimittaja. Tämä juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Le Monde diplomatiquen suomenkielisessä painoksessa.

Lue lisää: