Lähes puolet briteistä huolestunut maahanmuutosta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Lähes puolet briteistä huolestunut maahanmuutosta

Maahanmuutto on noussut brittien poliittiselle asialistalle samaa tahtia lisääntyneen maahanmuuton kanssa 2000-luvun alusta lähtien.

Briteistä 43 prosenttia pitää maahanmuuton hallintaa yhtenä kolmesta kaikkein tärkeimmästä ajankohtaisesta poliittisesta kysymyksestä, käy ilmi Ipsos MORI:n tekemästä selvityksestä.

Tutkimusyritys selvitti maahanmuuttoon kohdistuvia asenteita 19 maassa. Brittien jälkeen huolestuneimpia maahanmuutosta olivat australialaiset, joista joka kolmas nosti maahanmuuton hallinnan tärkeimpien kysymysten joukkoon.

Muissa suurissa EU-maissa, joihin myös kohdistuu paljon maahanmuuttoa ja joissa ulkomaalaisten osuus väestöstä on Iso-Britannian luokkaa tai korkeampi, maahanmuutto huolestutti huomattavasti vähemmän. Esimerkiksi saksalaisista, ranskalaisista ja italialaisista maahanmuuttoa piti keskeisen tärkeänä noin viidennes ja espanjalaisista vain yksi 20:stä.

Ipsoksen mukaan maahanmuutosta on tullut tärkeämpi osa brittien poliittista asialistaa samaa tahtia lisääntyneen maahanmuuton kanssa 2000-luvun alusta lähtien. Maahanmuuttovastaiset asenteet ovat kuitenkin näkyneet voimakkaina jo aiemmilla vuosikymmenillä tehdyissä mielipidekyselyissä.

Kyselyiden mukaan brittien asenteet maahanmuuttoa kohtaan vaihtelevat huomattavasti sukupolven ja asuinalueen mukaan. Maahanmuutto huolestutti eniten ennen vuotta 1965-syntyneitä, kun taas 1980-2000 luvuilla syntyneistä vain reilu viidennes oli huolissaan asiasta.

Jyrkimpiä asenteet olivat alueilla, joissa on paljon työttömyyttä sekä teollisuuskylissä. Yhteiskuntaluokkien väliset erot suhteessa maahanmuuttoon ovat kuitenkin supistuneet viime vuosien aikana.

Tutkimuksessa paljastui myös huomattavia puutteita brittien maahanmuuttoa koskevissa tiedoissa, yritys sanoo. Keskimäärin britit arvioivat ulkomaalaisten osuuden muodostavan lähes kolmanneksen maan väestöstä, kun viralliset arviot liikkuvat 13-14 prosentin tuntumassa. Lisäksi britit yliarvioivat pakolaisten osuuden maahanmuuttajissa.

Verkkokyselynä syksyllä 2013 toteutettuun tutkimukseen osallistui maasta riippuen 500–1000 henkilöä. Suomi ei ollut mukana tutkimuksessa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia