Lapsen oikeuksien sopimuksen valitusmekanismi voimaan keväällä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Lapsen oikeuksien sopimuksen valitusmekanismi voimaan keväällä

Tähän saakka lapsen oikeuksien sopimus on ollut ainoa YK:n yleissopimus, johon ei ole kuulunut valitusmekanismia.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen valitusmekanismi astuu voimaan huhtikuussa, jonka jälkeen lapset tai heidän edustajansa voivat lisäpöytäkirjan ratifioineissa maissa jättää valituksen mahdollisista sopimusrikkomuksista YK:n lapsen oikeuksien komitealle.

Jo vuonna 2011 hyväksytyn valitusmekanismia koskevan lisäpöytäkirjan voimaan astumisen ehto täyttyi tällä viikolla, kun sen ratifioi kymmenentenä valtiona Puerto Rico. Tähän saakka sopimus on ollut ainoa YK:n yleissopimus, johon ei ole kuulunut valitusmekanismia.

Lisäpöytäkirjan puolesta kampanjoineet World Vision ja Pelastakaa Lapset katsovat valitusmekanismin tuovan merkittävän parannuksen lasten oikeuksiin.

"YK:lla on viimein tehokas työkalu käsitellä lapsiin kohdistuvia ihmisoikeusloukkauksia. Samalla se asettaa jäsenvaltioille paineita taata lapsille perusoikeus hyvään elämään ja kehittymiseen turvallisissa olosuhteissa", Suomen World Visionin lapsen oikeuksien neuvonantaja Annette Gothóni toteaa.

UNICEF:in mukaan lisäpöytäkirja vahvistaa vastuuvelvollisuutta ensinnäkin auttamalla tunnistamaan oikeusjärjestelmän aukkoja kansallisella tasolla ja toiseksi tukemalla riippumattomia ihmisoikeusinstituutioita. Järjestön mukaan lapsen oikeuksien sopimus lisäpöytäkirjoineen on erityisen tärkeä kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville lapsille, kuten vammaisille sekä alkuperäiskansoihin tai vähemmistöihin kuuluvuille.

Aiemmin lapsen oikeuksien sopimuksen valitusmekanismia koskevan lisäpöytäkirjan ovat ratifioineet muun muassa Saksa, Espanja ja Thaimaa. Suomessa ratifiointi on vielä kesken. YK:n lapsen oikeuksien sopimus vuodelta 1989 määrittelee kaikkia lapsia koskevat oikeudet terveyteen, koulutukseen, tasa-arvoon ja turvaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia