Maailman ylikulutuspäivää vietetään aiemmin kuin koskaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Maailman ylikulutuspäivää vietetään aiemmin kuin koskaan

Tänään 13. elokuuta vietettävä Maailman ylikulutuspäivä on aikaistunut kasvaneen hiilijalanjäljen vuoksi viikolla.

Tänään 13. elokuuta vietetään Maailman ylikulutuspäivää aiemmin kuin koskaan. Päivä on aikaistunut kasvaneen hiilijalanjäljen vuoksi, tiedottaa WWF.

Ylikulutuspäiväksi lasketaan päivä, jolloin ihmisen ekologinen jalanjälki ylittää maapallon kantokyvyn eli kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä.

"Maapallo ei kestä loputtomasti ylikulutusta. Hyvinvointimme riippuu luonnon tarjoamasta ruuasta, vedestä ja energiasta. Velaksi elämisen on loputtava nyt", sanoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.

"Nykyiset päästömme ovat niin suuret, että maapallolle tarvittaisiin kaksinkertainen määrä metsää, jotta ilmakehän hiilidioksidipitoisuus ei nousisi ja aiheuttaisi ilmastonmuutosta", hän jatkaa.

Ylikulutuksen vähentämiseksi tarvittaisiin nyt todellista sitoutumista kansainväliseen ilmastosopimukseen, jonka tavoite on rajoittaa muun muassa ilmaston lämpenemistä kahdella asteella verrattuna esiteolliseen aikaan. Sopimus on tarkoitus sinetöidä Pariisin ilmastokokouksessa joulukuussa.

Ylikulutuksen laskentapäivästä vastaava Global Footprint Network tutkimuslaitoksen mukaan päivä siirtyisi syyskuulle, jos maailman hiilidioksidipäästöjä saataisin vähennettyä 30 prosenttia nykytasosta vuoteen 2030 mennessä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia