Maapallon vesihuolto vaatii pikaisia ratkaisuja | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Maapallon vesihuolto vaatii pikaisia ratkaisuja

Huoli maailman hupenevista vesivaroista kasvaa. YK esittää vesivarojen globaalia hallinnointia. Kansalaisjärjestöt siirtäisivät vastuun yrityksiltä yhteisöille.

YK:n vesiohjelma tuottaa kolmen vuoden välein raportin maailman vesitilanteesta. Tuore raportti pureutuu vesihuoltoon epävarmuuksien ja riskien oloissa.

Tulevaisuus on synkkä, ellei vesihuollon ongelmia kyetä ratkaisemaan. Kirjoittajat varoittavat poliittisten selkkausten uhasta. YK:n vesiohjelman johtaja Olcay Ünver painottaa, että kaikkein valoisimmissakin visioissa vedenkulutusta on vähennettävä reippaasti.

"On paljon sellaista, mitä hallitukset ja kansalaisyhteiskunta voivat yhdessä tehdä kestävän kehityksen varmistamiseksi", Ünver pehmentää.

Järjestöt paheksuvat yksityistämistä

Juomakelpoinen vesi puuttuu liki 800 miljoonalta ihmiseltä. Maailman väkiluvun on arvioitu nousevan yhdeksään miljardiin vuoteen 2050 mennessä, joten vedentarve ei vähene. Kehitysmaissa sen uskotaan kasvavan jopa 50 prosenttia.

Lähes puolet Saharan eteläpuolisen Afrikan ja Aasian maista joutuu kärsimään puhtaan veden puutteesta jo kuluvalla vuosikymmenellä.

Vesiraportti julkaistiin maaliskuun puolivälissä Maailman vesifoorumissa Marseillessa. Vesi- ja energiayrityksillä on foorumissa keskeinen rooli.

Kansalaisjärjestöjen vaihtoehtoinen vesifoorumi Fame kokoontui samaan aikaan. Järjestöt painottavat, että vesivarojen yksityistäminen on epäonnistunut eri puolilla maailmaa.

"Globaali vesioikeusliike on vastustanut Maailman vesifoorumia sen ensimmäisestä kokoontumisesta saakka 1997. Me emme usko, että yhtiöiden järjestämä tilaisuus on oikea paikka keskustella globaalista vesipolitiikasta", Gabriella Zanzanaini European Affairs for Food and Water -järjestöstä sanoo.

Zanzanainin mukaan mitään muuta teollisuudenalaa koskevia käytäntöjä eivät säätele yritykset vaan valtiot tai YK.

Vesi on ruokaturvan perusta

Vesifoorumi Fame esittää "kansalaisten suosittelemia ratkaisuja vesiongelmiin". Kansalaisjärjestöjen huolet heijastuvat myös YK-raporttiin, joka suosittaa eri toimijoiden yhteistyötä.

YK:n raportti muistuttaa, että veden saatavuuteen vaikuttavat nykyään monet hallitsemattomat tekijät, erityisesti ilmastonmuutos.

"Pohjimmiltaan näitä kysymyksiä voidaan käsitellä ainoastaan kansainvälisillä areenoilla", raportissa todetaan.

Sopimusten puute ja koordinoimattomuus johtavat jännitteisiin esimerkiksi valtioiden välisillä rajajoilla. Ongelmallisesta rajajokena mainitaan Aasian Mekong, jonka padot ja patoamishankkeet uhkaavat kalastajien ja viljelijöiden elinkeinoa.

Veden riittävyys on myös ruokaturvan perusta. Ihmiskunnan ravinnontarpeen arvioidaan kasvavan 70 prosenttia 40 vuoden aikana. Jos se aiotaan tyydyttää, maatalouteen tarvitsemat vesimäärät monikertaistuvat.

Yhä useampi saa puhdasta vettä

Vedestä ja sen hallinnasta kiistellään. Ilmaston muuttuessa tulvat ja äärimmäiset kuivuudet ovat yleistyneet.

Maailman vesipäivänä 22. maaliskuuta on silti aihetta juhlaan.

Vuosina 1990 - 2010 yli kaksi miljardia ihmistä on saanut puhdasta juomavettä. YK:n vuosituhattavoite puhtaan veden puutteesta kärsivien määrä puolittamiseksi vuoden 1990 tasosta on saavutettu.

Vuoden 2010 lopulla 89 prosenttia maailman väestöstä, 6,1 miljardia ihmistä, sai puhdasta vettä.

Heikoin tilanne on Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, jossa vain 61 prosenttia väestöstä saa puhdasta juomavettä. Kiina ja Intia taas ovat parantaneet vesihuoltoaan huomattavasti.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia