Mielenterveys on globaalisti marginaalissa, vaikka se kuuluu terveysongelmien kärkeen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Mielenterveys on globaalisti marginaalissa, vaikka se kuuluu terveysongelmien kärkeen

Vaikka mielenterveysongelmat kuuluvat maailmanlaajuisesti terveysongelmien kärkeen, suurin osa valtioista käyttää mielenterveyteen vain noin prosentin terveysmenoistaan.

Mielenterveysongelmat kuuluvat maailmanlaajuisesti terveysongelmien kärkeen. Globaalin mielenterveysjärjestön MHIN mukaan maailmassa noin 650 miljoonaa ihmistä kärsii masennuksesta tai ahdistuksesta.

Noin 90 prosenttia heistä asuu kehittyvissä maissa, joissa ei välttämättä ole tarjolla mielenterveyspalveluita ollenkaan. Suurin osa maailman valtioista käyttää mielenterveyteen vain noin prosentin terveysmenoistaan.

Konfliktin keskellä eläminen, pakolaisuus ja siirtolaisuus lisäävät riskiä sairastua psyykkisesti. Ongelmat ovat siten kasvamassa, mutta mielenterveys on edelleen globaalin kehitysagendan marginaalissa.

Guardianin arvion mukaan globaali yhteisö on epäonnistunut. Mielenterveysongelmista kärsivät kuolevat aiemmin kuin muu osa väestöä ja he kokevat elämänsä aikana syrjintää ja hyväksikäyttöä. Ongelmat johtavat usein työkyvyttömyyteen ja näin niin kehittyvien kuin kehittyneiden maiden tuottavuuden laskuun. Moni kuolee oman käden kautta, ja maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan itsemurha onkin yksi johtavista kasvuikäisten kuolinsyistä.

Mielenterveysongelmiin puuttumista hidastavat pelot, ennakkoluulot ja sosiaalinen stigma.

WHO, Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF järjestivät keväällä konferenssin, jossa pyrittiin nostamaan mielenterveysongelmat kehitysagendan marginaalista valtavirtaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia