Mosambik menettänyt miljoonien verorahat puutavaran salakaupassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Mosambik menettänyt miljoonien verorahat puutavaran salakaupassa

IEA:n tuore raportti paljastaa Mosambikin ja Kiinan välisen laajan puutavaran salakaupan.

Noin puolet Mosambikin ja Kiinan välisestä puukaupasta on ollut laitonta. Mosambikista myytiin viime vuonna Kiinaan arviolta lähes 200 kuutiometriä laitonta puutavaraa, mikä tarkoittaa noin 30 miljoonan dollarin veromenetyksiä maalle, ilmenee Environmental Investigation Agencyn (IEA) tekemästä selvityksestä.

Järjestön mukaan salakaupassa on ollut mukana korkean tason poliitikkoja, mukaan lukien Mosambikin nykyinen ja entinen maatalousministeri. Molempia epäillään laittoman puukaupan mahdollistamisesta kiinalaisyrityksille.

Salakauppa paljastui kun IEA vertasi Mosambikin ja Kiinan puukaupan lukuja. Selvityksistä kävi myös ilmi, että hakkuumäärät ovat ylittäneet maan vuotuisen hakkuusuunnitteen reilusti. Suunniteltua suuremmat hakkuut vaarantavat hakkuiden kestävyyden ja alkuperäismetsien tulevaisuuden.

Suomi on aikaisemmin tukenut Mosambikin metsäohjelmaa kehitysyhteistyövaroistaan. Viime vuoden lopussa Suomi kuitenkin päätti leikata budjettitukeaan maahan esille tulleiden väärinkäytösten vuoksi.

Suomi ja muut avunantajamaat ovat vaatineet Mosambikin hallitusta vastaamaan raportin syytteisiin salakaupasta. Ulkoministeriö kuitenkin korostaa, että Mosambikin ja Kiinan välinen puutavaran salakauppa ei liity Suomen kehitysyhteistyövaroihin. Se kuitenkin ministeriön mukaan osoittaa, että aiempi päätös lakkauttaa metsäohjelma oli perusteltu.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia