Naiset aliedustettuja Afganistanin rauhanneuvotteluissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Naiset aliedustettuja Afganistanin rauhanneuvotteluissa

Suomessa vierailleet Afganistanin naistoimittajat varoittavat, että suunnitelma marginalisoida naisten asema tulevissa rauhanneuvotteluissa ei saa toteutua.

Suomessa elokuussa vierailleet afghanistanilaiset naistoimittajat pelkäävät tasa-arvokysymysten jäävän Afganistanin rauhanneuvotteluissa kompromissien uhriksi, Suomen UN Women kirjoittaa.

Joulukuussa Bonnissa järjestettävä Afghanistan-kokous pyrkii laatimaan suunnitelman siitä, miten vastuu turvallisuudesta siirretään kansainvälisiltä joukoilta maan hallitukselle.

Kansainvälistä kokousta johtaa Afghanistanin hallitus, mutta osallistujien tarkka kokonpano ei ole vielä selvillä. Kansainvälinen yhteisö ja Afganistanin hallitus toivovat, että myös talibanit saadaan osallistumaan neuvotteluihin pysyvän rauhan aikaansaamiseksi.

Pelko paluusta menneeseen

Suomalaisen Naistoimittajat ry:n koulutushankkeen Suomeen kutsumat afganistanilaiset naistoimittajat ovat tulevasta kokouksesta huolestuneita. Päällimmäisenä on pelko siitä, että naisten saavuttamasta oikeudesta työhön ja koulutukseen oltaisiin valmiita luopumaan myönnytyksenä talibanien osallistumiselle neuvotteluihin.

"Talibanien hallinto oli Afganistanin historian synkintä aikaa", sanoo kabulilainen toimittaja Laluima muistellen kautta, jolloin naisten elämä rajoittui kotiin.

Vaikka naisten tasa-arvoiset oikeudet on nykyään huomioitu esimerkiksi maan perustuslaissa, toimeenpano on ollut heikkoa, ja naisten luottamus hallitukseen on hiipunut. Tulevan kokouksen osallistujat ovat jatkon kannalta avainroolissa.

"Noin 20 prosenttia osallistujista tulee olemaan naisia, mikä on liian vähän", sanoo toimittaja Razia. "Lisäksi nämä naiset ovat nykyisen hallinnon valitsemia ja ohjailemia edustajia, jotka kyseenalaistamatta tukevat hallinnon näkemyksiä", hän lisää.

Laluima pitää erityisen tärkeänä sitä, että Bonnin kokoukseen osallistuvat naiset olisivat yhteiskunnallisesti aktiivisia toimijoita, jotka ymmärtävät, ettei naisten saavuttamasta oikeuksista voida luopua.

"Valitettavasti olemme kokeneet niin monet rauhanneuvottelut, että on vaikeaa olla toiveikas. Pelkäämme, että hallituksen valitsemat naisedustajat keskittyvät vain vaatetukseen liittyviin kysymyksiin, eivätkä painota oikeita huolenaiheitamme", hän sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia