Naiset elvyttävät maataloutta Japanissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Naiset elvyttävät maataloutta Japanissa

Hupeneva ruokaomavaraisuus on herättänyt huolen maanviljelyn tulevaisuudesta, kirjoittaa Suvendrini Kakuchi.

(IPS) -- "On aika pelastaa Japanin maatilat, ja se onnistuu vain, jos nuoret ja naiset saadaan mukaan", sanoo Yukako Harada, 29. Hän kuuluu pieneen naisviljelijöiden ryhmään, joka on ryhtynyt elvyttämään kuihtuvaa maaseutua.

Toisen maailmansodan jälkeen maatalous muodosti puolet Japanin kansantuotteesta, nyt enää 1,2 prosenttia. Maan ruokaomavaraisuus on pudonnut vuoden 1975 jälkeen 73 prosentista 39 prosenttiin.

Tokiossa syntynyt Harada asettui vuonna 2010 Tyttöjen tilaksi kutsutuille viljelyksille, jotka paikallinen naisryhmä oli perustanut Honshun saaren Tohokun alueella. Nyt tila tuottaa riisiä, vesimelonia ja rypäleitä ja toimii uuden, iloisen maatalouden mallina.

Japanilaisissa virinnyt kiinnostus maatalouteen ei liity niinkään tulonhankintaan kuin pakoon stressaavasta kaupunkielämästä. Taustalla vaikuttaa kuitenkin huoli heikkenevästä ruokaturvasta, maaseudun kehitystä tutkiva professori Masao Fukunaga arvioi.

Vuonna 1999 kaupallista viljelyä harjoitti Japanissa 2,8 miljoonaa perhettä. Nyt perheitä on 200 000 vähemmän, ja nekin ovat riippuvaisia muista tulonlähteistä.

Asiantuntijoiden mielestä valtion pitäisi hyödyntää orastava kiinnostus maatalouteen ja tukea perheviljelmiä sekä eritoten alalle ryhtyviä naisia.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia